”Vammaispalvelujen toimintoja ja käytäntöjä on hiottu entistä toimivammaksi kokonaisuudeksi hyvinvointialueen muodostamisen jälkeen. Asiakkaiden palvelukokonaisuus on pystytty tuottamaan katkeamattomasti ja osaaminen on lisääntynyt. Valmiita emme silti ole.”
Muun muassa näin kertoo Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen palvelualuejohtaja tuoreessa hyvinvointialueen syyskuun uutiskirjeessä olevassa haastattelun omaisessa artikkelissa. Taitava tiedottaja on koostanut tekstikokonaisuuden, joka asiaan vihkiytymättömälle kertoo menestystarinaa onnistuneesta siirtymästä hyvinvointialueelle. Tarina kokonaisuudessaan on luettavissa täällä.
Kenelle ja miksi tällainen hämmentävä uutistarina on kirjoitettu, jää sitä lukevalle hyvinvointialueen vammaissosiaalityön asiakkaalle epäselväksi. ”Minä sanoisin, että pelkkää sanahelinää.”, toteaa eräs asiakas. Toinen jatkaa siihen: ”Minä sanoisin painavammilla sanoilla, että tuohan on pelkkää puppua.” Kolmas puolestaan toteaa: ”Ihmetyttää, miksi ovat tuollaisen julkaisseet. Ei vastaa todellisuutta.” Näihin näkemyksiin on helppo yhtyä.
Uutiskirje levinnee myös päättäjille, aluevaltuutetuille. Mikäli he lukemansa perusteella tekevät arvioita tilanteesta ja perustavat päätöksensä tällaiseen tietoon, ollaan vaarallisella tiellä.
Palvelujen käyttäjien näkökulmasta tilanne on koko kuluvan vuoden ajan näyttänyt hyvin toisenlaiselta. Mistään menestystarinasta ei voida puhua.
Palvelukokonaisuuden tuottamisessa on ollut pahoja katkoja. Heti alkuun vietiin vammaissosiaalityön työntekijöiltä suorat puhelinnumerot, eikä kukaan koko hyvinvointialueella tuntunut tietävän mistä kenetkin löytää. Miksi ne numerot vietiin? Työntekijäthän ovat siellä asiakkaitaan ja näiden tarpeita varten. Helpoiten heidät suoraan puhelimella tavoittaisi, kun vaan olisi puhelinnumero, johon soittaa.
On outoa puhua osaamisen lisääntymisestä. Kehitysvammaisuuden osaamiskeskukset, erityishuoltopiirit kokonaan lakkautettiin. Samalla menetettiin vuosikymmeniä rakennetut erityistason asiantuntijuudesta muodostuneet alueelliset kokonaisuudet. Niiden työntekijöitä ripoteltiin pitkin hyvinvointialueita, osa lähti suoraan muihin töihin. Hyvinvointialueilla luvattiin ottaa käyttöön parhaat käytänteet, mutta työntekijätodistusten mukaan, toisin tuntuu käyneen.
Asiakkaiden tarpeisiin vastaamista tärkeämmäksi muodostuu byrokratia. Kun kaikki toiminnot väkisin yhdenmukaistetaan ylhäältä annettujen sääntökirjojen mukaan tehtäviksi, käytetään aikaa ja rajallisia resursseja muuhun kuin itse perustehtävään. Työntekijät saavat uusia lisätehtäviä, joiden tekemiseksi on opeteltava uudenlaisia taitoja. Pääasiaksi nousee byrokratian vaatimusten toteutuminen sekä se, että kirjaukset ovat kohdallaan ja kunnossa. Omaan perustyöhön ja asiakkaille jää vähemmän aikaa.
Pitkän linjan sosiaalityön ja asiakastyön osaajat turhautuvat, äänestävät lopulta jaloillaan ja irtisanoutuvat. Vuosikymmenien kuluessa kerrytetty tietotaito asiakkaiden ainutkertaisista tarpeista ja tilanteista menetetään. Osaaminen vähenee.
On toki hyvä, että hyvinvointialueen toimintoja ja käytäntöjä hiotaan. Sitä työtä tulee riittämään vielä pitkälle tulevaisuuteen. Tähdellisempää juuri nyt on keskittyä perustehtävään. Ennen hyvinvointalueille siirtymistä kokonaisuus vielä jotenkin toimi. Miksei sen annettu jatkua? Nyt hyvinvointialue palveluineen näyttäytyy palvelujen tarvitsijoille suurena möhkäleenä, josta ei saa otetta. Vammaissosiaalityö on apua ja tukea ihmiseltä ihmiselle, mutta missä ne vammaissosiaalityön ihmiset ovat? Mistä heidät löytää, miten heidät saa kiinni?
Päättäjiksi aluevaaleissa äänestetyt ovat puolustushokemakseen valinneet puheen valtavasta muutoksesta, jolle tulee antaa aikaa. Ei liene kenellekään tullut yllätyksenä muutoksen suuruus. Siihen vetoaminen on surkea puolustus, koska suuruus on ollut tiedossa ja muutokseen on ollut aikaa varautua. Toisin kuin julkisesti yritetään väittää, ei muutos tapahtunut yhdessä yössä. Valtuutetutkin ovat jo työskennelleet puolitoista vuotta. Muutos on ollut tekeillä jo vuosikausia. Siihen on ollut aikaa varautua.
Sosiaali- ja terveyshuollon on toimittava aina ja kaikissa olosuhteissa. Sitä varten koko järjestelmä on rakennettu. Se on rakennettu tarvitsijoille, avun ja tuen tarpeessa oleville ihmisille, meille kaikille. Ihminen ei voi apua ja tukea tarvitessaan odottaa. Siksi muutokselle ei voida, eikä sille tule antaa aikaa. Avun ja tuen tarve on tässä ja nyt, eikä se voi odottaa jonkun organisaation rakentumista taikka toimintojen ja käytäntöjen hiomista.
JYRKI PINOMAA 