Ravistaja blogi

Aamuelämää yksilöllisesti

• Artikkeli on julkaistu tammikuussa 2014 Aspa-säätiön verkkosivuilla

Osallistuin viime syksynä useamman toimijan yhdessä järjestämään muuttovalmennusseminaariin. Päivän puhuttelevimpana puhujana muistan Nicky Selwyn’in, Lontoossa asuvan yksilökeskeisen suunnittelun voimakkaan puolestapuhujan. Hän on kahden autismin kirjoon kuuluvan nuoren aikuisen äiti, joka on työskennellyt yli 20 vuotta kasvatus- ja sosiaalialan työtehtävissä. Nicky osaa asiansa. Hän sai jokaisen salissa istuneen silmät avautumaan yksilökeskeisen suunnittelun välttämättömyydelle. Hän teki sen yksinkertaisen tehokkaasti ja käytännön esimerkkejä hyödyntäen. Yhdessä niistä hän kehotti meitä kaikkia paikalla olleita listaamaan paperille jokapäiväisiä aamurutiinejamme.

Miten heräät aamulla? Itsestään, puolison, lasten, lemmikin vaiko herätyskellon herättämänä. Pärähtääkö kellon summeri päälle, suoltaako radio uutisia vai soittaako sulosointuja. Mitä teet heti herättyäsi? Voimisteletko, käytkö wc:ssä, sytytätkö tupakan, avaatko ikkunan. Entä sitten. Puetko päällesi, haetko aamun lehden, keitätkö kahvia tai teevettä.

Tehtävänä oli käydä läpi tyypilliset jokaiseen aamuun kuuluvat asiat heräämisestä töihin lähtöön. Minkälainen on juuri sinun oma aamusi? Mitä olet tottunut aamiaiseksi nauttimaan – kahvia, teetä, mehua, muroja, paahtoleipää, kananmunaa, hedelmiä, jugurttia vaiko et yhtään mitään. Oletko aamulla mieluiten ihan vaan hiljaa syventyneenä omaan sanomalehteesi tai omiin ajatuksiisi vai oletko seurallinen. Seuraatko toisella silmällä aamu-TV:n lähetystä, kuunteletko radiota vai kaipaatko täydellistä hiljaisuutta. Käytkö aamulla suihkussa – ennen aamiaista vaiko sen jälkeen? Missä vaiheessa pukeudut?

Kun omat rutiinit oli kirjattu, saimme tehtäväksi keskustella vieressä istuvan kanssa ja verrata keskenään aamujamme. Eroja oli, niin kuin vain erilaisilla ihmisillä voi olla erilaisia aamuja. Ja yhtäkkiä Nicky sitten heitti ilmoille kysymyksen: Haluaisitko vaihtaa aamusi keskustelukumppanisi aamuun? No enpä olisi vaihtanut.

Mitä jos tarvitsetkin apua jokapäiväisissä toimissasi ja sinua auttava henkilö ei tietäisi miten haluat aamusi sujuvan. Kukaan ympärilläsi ei sitä tietäisi. Sinulle tarjottaisiin jugurttia vaikka et voi sitä sietää ja olet tottunut syömään puuroa aamuisin. Jos et kykenisi kommunikoimaan tavalla, jota ympärilläsi olevat ihmiset ymmärtävät. Olisit pakotettu toimimaan tavalla, jonka joku toinen päättää, tavalla joka on sinulle täysin vieras. Vieressäsi pauhaisi radio vaikka mieluiten viettäisit aamusi hiljaisuudessa.

Nicky Selwyn’in viesti tuli selväksi. Meille jokaiselle omat ja omituiset rutiinimme ovat tärkeitä. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä. Toisen ihmisen auttamisessa on oleellista kuunnella ja kuulla, ihmisen oman valinnan tulla kuulluksi. On oleellista oppia tuntemaan ihmisen tavat ja tottumukset, ne pienetkin yksityiskohdat. Oppia auttamaan ihmistä tavalla, jolla hän haluaa tulla autetuksi. Auttaa yksilöllisesti, niin aamulla kuin kaikissa muissakin päivän tilanteissa. Jos ei ota toimiakseen, ei syy ole auttajan vaan tavassa auttaa. Ihmistä ei tarvitse vaihtaa. Täytyy vaihtaa ihmisen tapaa toimia. Ja tietysti mahdollistaa se.

Sinä teet paradigman muutoksesta totta

• Artikkeli on julkaistu helmikuussa 2014 Aspa-säätiön verkkosivuilla

YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan sopimuksen ratifiointi tulee virallisesti vahvistamaan Suomessa vammaisuuden paradigman muutoksen. Paradigman muutos on vuosikymmeniin merkittävin toimintaympäristössämme tapahtuneista muutoksista.

Paradigman muutoksen myötä vammainen ihminen on oman elämänsä subjekti. Vammainen ihminen on yhdenvertainen kaikkien kanssa. Vammainen ihminen nousee kansalaisuuteen, jossa johtavana ajatuksena on muiden joukossa asuminen ja itsenäistä elämää tukevat asianmukaiset ja yksilölliseen tarpeeseen perustuvat apu ja tuki.

Laitos ei ole kenenkään ihmisen koti. Laitoskulttuurista periytyvät toimintatavat eivät ole osa itsenäistä elämää tukevia asianmukaisia ja yksilöllisiin tarpeisiin perustuvia apua ja tukea. Laitoskulttuuri kuuluu menneisyyteen.

Suomessa valtiovalta on astunut rohkean askeleen matkalla kohti vammaisten ihmisten oikeudenmukaisempaa Suomea. Toimeliaisuus vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumiseksi on ollut ennen kokematonta. Viimeisimpien hallitusten ohjelmat ovat julistaneet uudistusten välttämättömyyttä ja sisältäneet toimenpiteitä säädösten ajanmukaistamiseksi. 

Paradigman muutos ei voi toteutua vain paperilla. Se ei voi toteutua vain hallitusohjelmien kirjauksilla. Se ei voi toteutua pelkällä YK:n sopimuksen ratifioinnilla. Se ei voi toteutua lainsäädännön massiivisella uudistamisella. Se ei voi toteutua korulauseissa ja juhlapuheissa julistamalla. Se ei voi toteutua kiintiöimällä eikä edustuksellisen demokratian keinoin.

Paradigman muutos voi toteutua vain kaikkien kanssaeläjien suhtautumisen kautta. Se voi toteutua vain huomioimalla kaikki ihmiset ainutkertaisina yksilöinä. Sen toteutumiseksi tarvitaan valtiovaltaa, poliittisia päättäjiä, virkamiehiä, kuntalaisia. Sen toteutumiseksi tarvitaan sinua ja minua. Meitä kaikkia.

On kiinnitettävä huomiota käyttämiimme sanoihin ja kirjoittamaamme kieleen. On kiinnitettävä huomiota tapaamme toimia erilaisissa tilanteissa ihmisten kanssa. On kiinnitettävä huomiota siihen sanattomaan viestintään, jota kaikki tekemisemme meistä koko ajan ympäristöllemme välittää.

Muutos lähtee meistä itsestämme. Kohtaamalla kaikki kanssakansalaisemme kunnioittavasti, osoitamme arvostusta. Kunnioittavan kohtaamisen työkalut on meihin sisään rakennettuna. Otetaan ne työkalut käyttöön. Joka päivä.

Hölmöläistarina peiton jatkamisesta toimii edelleen

• Artikkeli on julkaistu tammikuussa 2015 Aspa-säätiön verkkosivuilla

Suomessa on ollut vahva tarinaperinne. Tarinoiden avulla on levitetty kansanviisauksia ja myös osaltaan koulutettu kansaa, jolle koulujenkäyminen oli harvojen etuoikeus. Peruskoulun käyneelle, loistavien Pisa-tulosten ikäpolvelle oppivelvollisuus ja kouluttautuminen ovat olleet itsestään selvyys, mutta aina näin ei ole ollut. Tarinoilla on siksi ollut merkittävä rooli Suomen kansan sivistäjänä.

Yksi tarinoiden rypäs avasi elämänviisauksia kuvitteellisen hölmöläisperheen elämästä otetuilla tapahtumilla. Moni lienee kuullut tarinan hölmöläisten peiton jatkamisesta. Hölmöläisperheessä todettiin muinoin, että jalat palelivat kun peitto oli niin lyhyt. Ei yltänyt jalkojen lämmikkeeksi. Aikansa ongelman kanssa pähkäiltyä, joku perheessä sai loistoidean. Leikataan peiton yläpäästä pätkä ja siirretään se jalkopäähän jalkoja lämmittämään. Tuumasta toimeen. Peittoa leikattiin ja pätkä ommeltiin jalkopään jatkeeksi. Kyllä! Jalat alkoivat nyt pysyä lämpimänä, mutta kun itse peittoon ei tullutkaan tällä keinoin lisäpituutta, nyt paleltiin yläkropan puolella.   

Maamme hallitus on päättänyt osana kestävyysvajeen kuntoon saattamista, että eläkkeensaajien asumistuki liitetään yleiseen asumistukeen. Tulee väkisinkin mieleen tuo tarina hölmöläisten peiton pidentämisestä ja ihmetellä täytyy, ettei tullut niille, jotka moisen säästökohteen keksivät. Vai olisiko niin, että maamme asiain hoidosta vastuussa nyt oleva sukupolvi ei ole tarinaa koskaan kuullut. Matemaattisesti tällaisella muutoksella saadaan varmasti yhden valtion menoerän suhteen aiotut säästöt aikaiseksi, mutta toisaalla tämän kaltainen muutos tulee aiheuttamaan vastaavan, todennäköisesti vielä aiottua säästöä suuremman menojen lisäyksen.

Minäpä kerron tarinan eläkkeensaajan asumistukea saavasta henkilöstä. Olkoot hänen nimensä tässä tarinassa vaikka Maija.

Maija on vuosi sitten, monen vuoden etsimisen jälkeen, vihdoin löytänyt oman asunnon ja päässyt muuttamaan pois lapsuudenkodistaan. Asunto sijaitsee espoolaislähiössä, Maijalle tärkeiden hyvien kulkuyhteyksien varrella. Ennen muuttoa tehtiin huolelliset laskelmat Maijan tuloista ja menoista ja todettiin, että hän juuri ja juuri tulisi selviytymään. Näin siitäkin huolimatta, että hän kaikkien virallisten tilastotietojen mukaan kuuluu maan köyhään kansanosaan. Eläkkeen saajan asumistuki auttaa selviytymään vuokranmaksussa ja asumismenojen jälkeen kuukausittain käytettäväksi jäävällä summalla Maija selviytyy kuukaudesta toiseen. Jo muutaman euron lisäkulut oikeuttaisivat hänet toimeentulotukeen.

Hallituksen ajaman uudistuksen myötä Maijan saama asumistuen määrä on 135 euroa nykyistä pienempi. Hänen asumismenojen jälkeen kuukausittain käytettäväksi jäävä summa vähenee 135 eurolla. Nyt hän on myös oikeutettu tuon suuruiseen toimeentulotukeen. Toimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirtyvät Kelan hoidettavaksi vuoden 2017 alussa. Muutokset tarkoittavat käytännössä sitä, että Maijan Kelalta saamaa asumistukea leikataan 135 euroa, mutta samalla hän alkaa saada toimeentulotukena Kelalta 135 euroa kuukaudessa.

Paljonkohan tässä mahtoikaan syntyä säästöä ja kenelle.