Nelisenkymmentä vuotta sitten presidentti Mauno Koivisto puhui toimittajista sopulilaumana. Vertaus on tänäänkin täyttä totta. Tämä vertaus nousee mieleeni itsenäisyyspäivänä, kun saan kaikista uutisvälineistä silmilleni uutisia tapahtumasta, jonka todistajaksi satuin itse Brysselin lentoasemalla edellisenä päivänä.
Nyt voi sopuleiden sijaan puhua hyeenalaumasta. Kelan pääjohtaja Lehtosesta on tehty haaskaa, jonka kimppuun tämä hyeenalauma hyökkää surutta ja mahdolliseen sairauteen liittyvästä yksityisyyden suojasta piiruakaan piittaamatta. EU parlamentissa ja komissiossa vammaisten viikon tapahtumissa tällä viikolla kokemani inhimillisyyden ja kaikille yhdenvertaisesti kuuluvien ihmisoikeuksien voimaannuttava tunne haihtui hetkessä lentokentällä kokemani tapahtuman uutisoinnin vyöryessä vastaani.
Pääjohtajan asemassa oleva ihminen tunnutaan nähtävän vain julkisuudelle aina avoimesti alttiina olevana objektina. Täysin riippumatta hänen tekemisiinsä tai sanomisiinsa vaikuttavista taustatekijöistä. Toki olemme aina itse vastuussa tekemisistämme, mutta jos oma kontrolli syystä taikka toisesta pettää väärään aikaan ja väärässä paikassa, on oltava olemassa joku kollektiivinen mekanismi, joka mahdollistaa yksityisyydensuojan ja yhdenvertaisten ihmisoikeuksien säilyttämisen. Ihan jokaisen ihmisen kohdalla,
Hävettää haaskalla olijoiden puolesta. Hävettää niiden samaan aikaan tuolle lentoasemalle sattuneiden suomalaisten puolesta, jotka katsoivat asialliseksi käyttää kännykkäänsä Lehtosta kohdanneen alennustilan dokumentoimiseksi ja roskalehdistölle välittämiseksi. Erityisesti hävettää, että myös koko suomalainen media katsoo nyt asiakseen maalittaa häntä ja maalata todella ikävää kuvaa ihmisestä, jonka tähän tilanteeseen tuoneista taustatekijöistä tai todellisesta terveydentilasta harvalla on faktaan perustuvaa tietoa.
Istuin itse lähietäisyydellä seuraamassa tätä raflaavin ja sensaationhakuisin otsikoin kuvattua tilannetta. En nähnyt siinä mitään raflaavaa, en sensaatiota. Näin ihmisen pulassa. Ihailin ainoaksi ahdinkoon joutuneen auttajaksi ryhtyneen Paula Lehtomäen kaunista ja empatiaa huokunutta tapaa toimia tilanteessa ihmisenä ihmiselle. Pääjohtaja istui viereeni ja Lehtomäki avusti häntä selvittäen hänelle tilanteen selkeäsanaisesti ja inhimillsesti kanssaihmisenä selvästi syvässä ahdingossa olevalle kanssaihmiselle. Sen jälkeen paikalle tulleet virkahenkilöt eleettömästi ja rauhallisesti lähtivät saattamaan Lehtosta poispäin. Valitettavasti hänen altistuakseen porttia kohti kiiruhtavien kyyynistyneiden kanssakansalaistemme pikkupaparazzaamaksi.
Kuka tahansa meistä, julkisena tai vähemmän julkisena henkilönä, saattaa joskus joutua samankaltaiseen tilanteeseen. Uskon, että olisimme siinä tilanteessa kiitollisia, jos saisimme siihen auttajaksemme Paula Lehtomäen kaltaisen ihmisen. Tuskin kukaan kaipaisi siihen ketään vahingoniloista ikuistamaan tapahtuvaa kännykkänsä kanssa.
JYRKI PINOMAA 