Viheliäinen vahinko, kiva korvauspäätös ja päälle parasta palvelua

On jouluaattoilta. Koolla koko perhe. Olen työntämässä kehitysvammaista poikamme Markusta pyörätuolissa vessaan. Hän kovaäänisesti selittää jotakin. Hän käyttää myös käsiään, kuten aina asioita selventäessään. Yhtäkkiä hänen nyrkkinsä iskee voimalla vasempaan silmänurkkaani. Silmälasini saavat melkoisen tällin ja ne lentävät kaaressa lattialle. Kun poimin silmälasit takaisin paikoilleen, havaitsen heti, että vasen sanka on vääntynyt. Eivät istu päässäni kuten ovat tähän saakka istuneet.

Arjen tultua haen optikkoliikkeestä apua tähän häiritsevään ongelmaani. Liikkeen työntekijä poistuu oikaisemaan kehyksiä. Palatessaan luokseni hän toteaa, että isku on vääntänyt sankaa pahasta kohdasta, aivan juuresta. Sitä ei tahdo saada kunnolla oikaistuksi. Vaarana on koko sangan katkeaminen.

Hieman paremmalta se nyt juuri tuntuu. Kiitän ja poistun liikkeestä. Havainnoin kuitenkin heti, ettei vika ole korjaantunut. Vasen linssi tuntuu osuvan joka räpätytyksellä silmään kiinni ja lasit istuvat päässä muutoinkin kummallisesti.

Parin päivän päästä olen uudelleen optikkoliikkeessä. Tällä kertaa toinen liikkeen työntekijä ottaa kehyksen käsittelyyn. Lopputulos tuntuu nyt paremmalta. Hän kuitenkin myös varoittaa samasta kuin edellinenkin. Vika on sellaisessa kohdassa, että vääntäminen voi katkaista koko sangan. Melko pian kotiin päästyäni huomaankin, etteivät lasit edelleenkään istu päässäni, kuten ne ovat ennen tuota iskua istuneet.

Vielä kerran optikkoliikkeeseen. Päätin tilata uudet lasit rikkoutuneiden tilalle. Markuksella on kotivakuutus ja siinä vastuuvakuutus. Yritän saada lasit korvatuksi hänen vakuutuksestaan. Kotiin palattua teen vahinkoilmoituksen. Usein vahinkoilmoitukset käsitellään automaattisesti. Nyt ei niin tapahdu. Joudun siis odottelemaan korvauspäätöstä.

Kymmenkunta päivää myöhemmin saan tekstiviestin. Silmälasini ovat valmiina noudettavaksi. Käyn ne hakemassa optikkoliikkeestä.

Korvauspäätöstä ei vaan kuulu. Sitten yhtenä perjantaiaamuna saan puhelimeeni vakuutusyhtiön tekstiviestin. Viestissä kerrotaan, että minulle soitetaan kohta vakuutusyhtiöstä ja annetaan numero, josta puhelu tulee. Varmistavat kaiketi tällä, että puhelimeen vastataan. En ole ilmeisestikään ainoa ihminen, joka varoo vastaamasta vieraaseen puhelinnumeroon. Kaikenlaisia huijauspuheluita on nykyään niin paljon.

Kohta puhelin soi. Ystävällinen naisääni haluaa keskustella kanssani tekemästäni vahinkoilmoituksesta. Hän kertoo, että minun oma kotivakuutukseni on sellainen, että silmälasivahinko voidaan korvata myös sen perusteella. Siihen myös liittyy sellainen lisäetu, ettei uusien lasien hinnasta tehdä mitään käyttöikävähennystä. Ainoastaan omavastuu vähennetään. Hän vielä tarkistaa, mihin ilmoittamani tarkka uusien silmälasien hinta perustuu. Kerron, että se optiikkoliikkeen antama hinta.

Kun kerran näin on, sovimme, että haenkin korvausta omasta vakuutuksestani, en Markuksen. Asia on tällä selvä, hän sanoo. Korvauspäätös tehdään vielä samana päivänä. Kiitän ja lopetan puhelun. Tieto korvauspäätöksestä tulee hetkeä myöhemmin.

Melkoista palvelua.

Jätä kommentti