Harjoitteita ja horrosunta, tutkimuksia ja tuloksia

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 19. Perjantaisen hoitoneuvottelun jälkeen aloitan perehtymisen sairaanhoitajalta Peijaksesta saamaani materiaaliin. Yksi tärkeimmistä tehtävistä ennen leikkausta on harjoitella alavatsan piilossa olevia lihaksia. Sitä varten saan Terveyskylään erikseen muutaman videon sekä kirjoitettuja ohjeita. Tästä harjoittelusta on hyötyä leikkauksen jälkeisen pidätyskykyni vuoksi. Harjoitteita tulee tehdä neljästi päivässä. AlkuunJatka lukemista ”Harjoitteita ja horrosunta, tutkimuksia ja tuloksia”

Prosentuaalinen parlamentti ja valituille velvollisuus valita

Vaalipäivän aurinko painuu mailleen. Kansalaisvelvollisuus on hoidettu. Olipa kaunis ja aurinkoinen päivä. Mahtava ulkoilusää. Äänestämään mennessä pohdiskelen sitä, että vaikka vaalipäivälle sattuu sää, joka on houkutellut ihmisiä liikkeelle, taitaa noin 30 % äänioikeutetuista silti jättää äänensä käyttämättä. Sekin on selkeä mielipiteen osoitus. Kaikki eivät usko politiikan voimaan. Mitä jos tämä otettaisiin myös huomioon kansanedustajia valitessa.Jatka lukemista ”Prosentuaalinen parlamentti ja valituille velvollisuus valita”

Koittaa kesäaika, tapaamme tohtorin ja saamme suunnitelman

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 18. Sunnuntaina 26. maaliskuuta siirrytään kesäaikaan. Kelloja siirretään taas tunnilla eteenpäin. Saamme nauttia valoisammista illoista. Lauantain lenkilläni koen, kuinka maa jo on alkanut sulaa. Alkumatkan polku on paikoin paksulti liejuinen. Kevääseen kuuluvaa pienten purojen solinaa kantautuu korviin kaikkialla. Mustarastas istuu korkealla pihapuumme latvassa laulamassa. JaJatka lukemista ”Koittaa kesäaika, tapaamme tohtorin ja saamme suunnitelman”

Neuvoa neuvontanumerosta

Radio Yle Vegan uutistoimitus julkaisi 14. maaliskuuta jutun kaksikielisen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen laiminlyönneistä koskien ruotsinkielisiä vammaispalveluja. Perheiden kokemus on, että kaksikielisellä hyvinvointialueella ei ole saatavilla vammaispalveluja ruotsiksi. Juttua varten haastateltu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalvelut palvelualueen palvelualuejohtaja myönsi tapahtuneen, mutta iloitsi viimein maaliskuun alussa toimintaan saadusta neuvontapuhelimen numerosta. ”Vammaispalvelun neuvontanumero on paras kontakti, numero on aika uusi.” hänJatka lukemista ”Neuvoa neuvontanumerosta”

Vilkas viikko, kokouksia ja kuvauksia

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 17. Sunnuntai. Tänään on vartalon tietokonetomografia Peijaksen sairaalassa. Päätämme lähteä sinne yhdessä. Voimme sitten kuvauksen jälkeen mennä Flamingon La Famiglia -ravintolaan syömään. Ei tarvitse laittaa ruokaa kotona. Lähdemme ajamaan puoli yhdeltä. Kuvaus on puoli kahdelta. Saavumme Peijakseen kymmentä yli yhden. Sunnuntain pysäköinti on ilmainen. SiirrymmeJatka lukemista ”Vilkas viikko, kokouksia ja kuvauksia”

Alueellisilla alueilla alueittain paikallisesti

Elämää kaksikielisellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella – kun haetaan vammaispalveluja ruotsiksi Kela hylkää alkuvuodesta meidän Robinin puheterapiahakemuksen. Robin on ruotsinkielinen. Ystävällinen virkailija Kelasta soittaa ruotsiksi ja kertoo, että tätä palvelua kannattaa nyt hakea kotikunnasta, siis hyvinvointialueelta. Kaksikielisen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen nettisivuilta löytyy ruotsinkielinen lomake, jolla palvelua voi hakea. Lomakkeen yläkulmassa kehotetaan lähettämään hakemus Espooseen Kamreerintien osoitteeseen. Hakemus täytetäänJatka lukemista ”Alueellisilla alueilla alueittain paikallisesti”

Pilkahdus pelkoa, rentouttavia romaaneja, kuvauksia ja kokouksia

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 16. Ollaan maaliskuun puolivälissä. Maanantaina on mitä upein talvinen keli lähtiessäni kohta aamuyhdeksän jälkeen lenkille. Pakkasta viisi astetta, aamulla oli kaksitoista. Alkumatkan polkuosuudella näen pelkästään eläinten jälkiä. Hyvän polun ovat lumipyryn jälkeen peurat, jänikset ja ketut tallanneet. Salmin ulkoilualueen pelto-osuudella aurinko paistaa, on täysin tyyntä.Jatka lukemista ”Pilkahdus pelkoa, rentouttavia romaaneja, kuvauksia ja kokouksia”

Kårkulla katosi kartalta – palvelut piilotettiin

Tiistaiaamun Radio Vegan uutisten ensimmäisenä aiheena on kehitysvammaisten omaisten syvä epäluottamus hyvinvointialueen toimintaan. Aika lailla pettyneenä kuuntelen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalveluista vastaavan johtajan ja kuntoutussuunnittelun ylilääkärin vastauksia toimittajan kysymyksiin.  Uutistoimituksen tekemän kyselyn johdosta toimittaja on juttuun haastatellut kahta ruotsinkielisen perheen äitiä. Molemmat ovat turhautuneet yrittäessään löytää ruotsinkielisten vammaispalvelujen henkilökuntaa, jonka väitetään siirtyneen hyvinvointialueelle. Radio Vegan haastatteluissaJatka lukemista ”Kårkulla katosi kartalta – palvelut piilotettiin”

Palaute patologilta, viimeinkin vahvistus

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 15. Torstai, 9. maaliskuuta. Kaksi viikkoa biopsiasta. Tulos luvattiin kahden kolmen viikon kuluessa kirjeenä kotiin. Sama informaatio ilmestynee Maisaan. Siksi olen muutamina viime päivinä heti herättyä avannut Maisan. Ei mitään vielä tänäänkään. Boströmin kirjan nyt kokonaan luettuani olen taas oppinut lisää eturauhasen syövästä ja senJatka lukemista ”Palaute patologilta, viimeinkin vahvistus”

Kiinnostava keskustelufoorumi, kaiken kertova kirja

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 14. Tänään on keskiviikko 8. maaliskuuta. Kansainvälinen naisten päivä. Hyvää naistenpäivää kaikille naisille, mutta toki myös kaikkien naisten miehille! Kolmetoista päivää biopsiasta. Tasan kolme kuukautta siitä, kun terveyskeskuslääkäri soitti minulle ja kertoi kohonneesta PSA-arvosta. Talvi ei tunnu hellittävän otettaan. Viime lauantaina saimme taas viitisen senttiäJatka lukemista ”Kiinnostava keskustelufoorumi, kaiken kertova kirja”