Monikulttuurinen Suomi on hyvä maa elää

Synnyin erilaiseen Suomeen. Sellaiseen Suomeen, jossa Tasavallan Presidentti oli neljännesvuosisadan ajan yhtä kuin Urho Kekkonen. Elettiin hyvin toisenlaisessa maassa, mutta myös hyvin toisenlaisessa maailmassa. Kylmän sodan maailmassa. Kylmä sota oli vastakkainasettelun aikaa. Kaksi suurvaltaa, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto liittolaisineen kilpailivat. Ne edustivat kahta aatesuuntaa, liberaalia demokratiaa ja kommunismia. Ne edustivat kahta talousjärjestelmää, markkinataloutta ja suunnitelmataloutta. Puhuttiin Euroopan kahteen osaan jakavasta rautaesiripusta, joka erotti idän ja lännen toisistaan.

Neuvostoliiton kanssa solmittu ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus oli maamme ulkopolitiikan ja sen retoriikan ohjenuorana. Suomi oli liittoutumaton. Yhtäkään ulkopolitiikkaa käsittelevää puhetta ei voitu pitää ilman mainintaa YYA-sopimuksesta ja liittoutumattomuudesta. Se oli sen ajan mantra.

Maalaisliitto (nykyisin Keskusta) ja SDP vuorottelivat pääministeripuolueina. Kekkosen Suomessa ei Kokoomuksesta voinut nousta pääministeriksi. Kansanedustajat ja ministerit antoivat ainakin vaikutelman kokeneista, kunnioitetuista ja kunnollisista kansalaisista. Hyvät käytöstavat olivat kunniassa eduskunnassa, mutta yhtä lailla myös kotona ja koulussa kuin muutenkin ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä.

Ulkomaanmatkailu oli harvojen ulottuvilla. Sen myötä kansan kokemuksellinen ymmärrys maailmasta ja sen erilaisista kansoista, erilaisista tavoista ja erilaisista uskonnoista oli hyvin rajallinen. Valtaosa kansasta kuului evankelisluterialiseen kirkkoon, uskonnonopetus oli kouluissa tärkeässä asemassa. Joulua, pääsiäistä ja muita kirkkopyhiä viettettiin perheissä hartaina uskonnollisina juhlapyhinä, jolloin auki eivät olleet kaupat, eivät alkot, eivätkä kapakat. Kansa kävi ahkerasti kirkossa. Virrenveisuu ja hartaushetket kuuluivat niin koulujen arkeen kuin juhlaankin. Avioliitot solmittiin ja lapset kastettiin kirkollisten perinteisten menojen mukaisesti.

Naisilla ei ollut pääsyä papiksi. Homoseksuaalisuutta pidettiin sairautena. Kehitysvammaiset lähetettiin laitoksiin. Mielenterveydeltään järkkyneet suljettiin sairaaloihin. Suomesta muutettiin työn perässä Ruotsiin töihin. Maaseutu alkoi autioitua. Eteläinen naapurimme Viro oli osa Neuvostoliittoa, sen rautaesiripun toiselle puolelle kuuluva maa. Kaupunkiemme katukuva oli varsin homogeeninen, toisenlaisesta etnisestä tai kansallisesta alkuperästä peräisin olevia ihmisiä oli siinä varsin vaikeasti havaittavissa.

Sen ajan media – radio, televisio ja lehdistö – myötäilivät YYA-Suomen virallista linjaa. Media ei liiemmin poliitikkoja ahdistanut, he saivat olla rauhassa. Toimittajat ja poliitikot viettivät aikaa yhdessä eduskunnan kuppilassa ja saunassa. Vuonna 1981, heti Kekkosen jäätyä sairauslomalle ilmestynyt Tamminiemen pesänjakajat ja sitä seurannut sananvapauskeskustelu muutti kaiken. Kirja lisäsi kriittisyyttä poliittiseen journalismiin. Se lievensi poliittikkojen nauttimaa suojaa ja teki politiikasta viihteellisempää.

Tänään kaikki on kovin toisin. Ja hyvä niin. En kaipaa Kekkosen Suomea, en kylmää sotaa, en vääristynyttä kuvaa todellisuudesta. En tuon aikakauden Suomen vallankäyttäjille myötäsukaista mediaa. En YYA-sopimusta. En sulkeutuneisuutta. En tekopyhyyttä. En toisten yläpuolelle asettumista.

Tuosta mennneestä aikakaudesta kuitenkin kaipaan hyvää käytöstä ja erityisesti ihmisten keskinäistä kunnioitusta. Siihen kuuluvat myös kansanedustajien ja ministereiksi valittujen, edes se vaikutelma kunnollisuudesta, nuhteettomuudesta, rehellisyydestä, harkintakyvystä, tilannetajusta ja hyvistä käytöstavoista. Tunnustan kaipaavani myös asiallista ja kunnioittavaa poliittista journalismia, kaikkea ei pidä viihteellistää.

Nyt julkinen, suora ja avoin loanheitto, kaiken skandalisoiminen ja hetki hetkeltä seuraaminen tuntuvat kuuluvan asiaan. Suorana striimattavat eduskunnan täysistunnot toimivat politiikan näyteikkunana kansalle. Sen kautta näkyy kansalle parlamentaarikkojen käytöstapojen ja kunnioituksen puute. Eduskuntaan viime vaaleissa ensi kertaa valituista muutama on jo täysistuntojen puhekulttuuria julkisesti hämmästellyt, toteamalla ne välihuutoineen ahdistaviksi ja raskaiksi. Täysistunnoissa on omaksuttu toimintatapoja, jotka eivät sinne kuulu. Kouluihin vaaditaan kännykkäkieltoa, mutta ministereiden ja kansanedustajien huomio täysistunnossa kohdistuu enemmän älypuhelimeen kuin käsiteltävään asiaan. Eduskunnassa tuntuvat unohtuneen esimerkin voima, hyvät tavat ja keskinäinen kunnioitus.

Ne tuntuvat myös unohtuneen julkisuudessa tapahtuvasta keskustelusta. Vaikka en kaipaakaan vallankäyttäjille yksinomaan myötäsukaista mediaa, toivon medialta asiallisuutta, arkirealismia, kohtuullisuutta ja kohteliaisuutta. Samaa rohkenen toivoa jokaiselta julkiseen keskusteluun osallistuvilta. Erityisesti tämän ajan nopeaan viestintään kuuluvassa sosiaalisessa mediassa syyllistytään, niin meillä kuin muuallakin, pidäkkeettä poliittisia tapahtumia ja ilmiöitä kommentoitaessa varsin vakaviin ylilyönteihin. 

Maailma ympärillämme on nopeasti muuttunut ja muuttuu edelleen. Levottomuudet ympäri maailmaa, toisinajattelijoiden vainot ja sodat aikaansaavat muuttoliikettä, kansakuntien hajoamista ja niiden osien sulautumista toisiin kansoihin. Ihmiset jättävät pakon edessä kotiseutunsa ja etsivät itselleen ja perheelleen toimeentuloa uusissa ja hyvin erilaisissa elinympäristöissä. Myös täällä Suomessa.

Syntyvyys Suomessa on jatkuvasti laskenut, eikä ole vuosikymmeniin enää riittänyt takaamaan meille riittävää työvoimareserviä tuleviin tarpeisiimme. Kansamme määrällinen kasvu on tyrehtymässä. Meiltä myös edelleen muutetaan muualle töihin. Yli kolmensadantuhannen suomalaisten tiedetään pysyvästi asuvan Suomen rajojen ulkopuolella. Tarvitsemme tänne lisää työvoimaa. Tarvitsemme tänne tekijöitä ammateille ja työlle, joita uhkaa tekijäkato. Tarvitsemme tänne uusia suomalaisiksi haluavia. Onneksi heitä on.

Tilastokeskuksen jo aikaan ennen Ukrainan sotaa perustuvan tilaston mukaan Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten määrä on viimeksi kuluneiden runsaan kolmenkymmenen vuoden kuluessa reilusti yli kymmenkertaistunut ja ylittänee tänään jo Suomen kansalaisten muissa maissa asuvien määrän. Suomessa asuu muun maan kansalaisia jo 180 maasta. 

Meillä asuu virolaisia, venäläisiä, irakilaisia, kiinalaisia, intialaisia, thaimaalaisia, ruotsalaisia, afganistanilaisia, vietnamilaisia, syyrialaisia, ukrainalaisia, somalialaisia, turkkilaisia, serbialaisia, montenegrolaisia, filippiiniläisiä, englantilaisia, romanialaisia, puolalaisia, saksalaisia, iranilaisia, amerikkalaisia, nepalilaisia, latvialaisia, italialaisia, espanjalaisia, nigerialaisia, pakistanilaisia, ranskalaisia, bangladeshilaisia, bulgarialaisia – vähintään kaksi ja puoli tuhatta näitä kutakin. Näiden lisäksi vielä 150 muusta maasta vajaat 60.000 tänne saapunutta. Yhteensä noin 300.000 henkilöä, viisi prosenttia koko väestöstä.

He siis jo ovat kaikki täällä.

Tämä näkyy jo selvästi kaupunkien katukuvassa ja maaseudun kylissä. Tämän päivän Suomi on monikulttuurinen. Tämän päivän Suomi on monikasvoinen. Tämän päivän Suomi on moniarvoinen. Tämän päivän suomalaiset ovat taustoiltaan monenlaista etnistä ja kansallista alkuperää. Tämän päivän Suomi on erottamaton osa kansainvälistä yhteisöä. Suomi kuuluu Euroopan Unioniiin ja Suomi on NATOn jäsen. Kansainvälisyys on tämän päivän suomalaisuutta.

Paluuta syntymäni aikaiseen Suomeen ei ole.

Suomi on sitoutunut noudattamaan ratifioimiamme kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Ratifioinnin myötä näistä sopimuksista on tullut osa kansallista lainsäädäntöämme. Suomessa ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Suomessa ketään ei saa syrjiä henkilön sukupuolesta, iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta ja vakaumuksesta, mielipiteestä, vammasta, terveydentilasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.

Tämän päivän Suomi on vahvasti sitoutunut syrjimättömyyteen. Tämän päivän Suomessa ei voi olla sijaa minkäänlaiselle rasismille. Ei politiikassa, ei mediassa, ei meidän tässä maassa asuvien keskuudessa.

Monikulttuurinen tämän päivän Suomi on, jos sitä yhdessä tahdomme, meille kaikille tässä maassa asuville hyvä maa elää.