Kuka on vammainen?
”Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.”
Tämän määritelmän sisältävän YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen on Suomen valtio ratifioinut 10 päivänä kesäkuuta 2016. Ratifioinnista alkaen sopimus on osa kansallista lainsäädäntöämme. Tämä tarkoittaa myös sitä, että muussa lainsäädännössä on otettava huomioon ratifioidun sopimuksen määräykset.
Vammaisyleissopimus varsin selkeästi ja selväsanaisesti määrittelee, ketkä kuuluvat vammaisiin henkilöihin.
Lähtökohtaisesti on oltava kyse pitkäaikaisesta vammasta. Sellaisesta vammasta, joka voi estää vammaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen yhteiskuntaan muiden kanssa. Tämä ilmenee tilanteessa, jolloin vammainen henkilö on vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa.
Uusi laki, mutta keitä sen tulee koskea
Pääministeri Petteri Orpon hallitus ei pidä riittävänä YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen määritelmää vammaisista henkilöistä. Hallitus katsoo, että sopimukseen kirjatun vammaisen henkilön määritelmän mukaan uuden vammaispalvelulain mukaista apua ja tukea saattaa saada liian moni henkilö. Siksi hallitus päättää hallitusohjelmassaan lykätä pääministeri Sanna Marinin hallituksen toimesta uudistetun vammaispalvelulain voimaantuloa. Uudistus tulee liian kalliiksi.
Marinin hallitus onnistui uudistamaan vammaispalvelulain. Uudistustyötä oli yritetty yli kaksi vuosikymmentä. Aika loppui tässä uudistustyössä useamman kerran. Hallitus toisensa jälkeen ryhtyi toimeen, mutta valmista ei tullut. Marinin hallitus ryhtyi toimeen heti hallituskautensa alussa. Uudistustyössä varauduttiin 20 miljoonan euron vuosittaiseen lisäkustannukseen. Tosin tuon summan laskettiin säästyvän verotuksen invalidivähennyksen poistamisella, joten varsinaisesti uutta rahaa vammaisten tarpeisiin ei ollut luvassa.
Marinin hallituskaan ei luottanut YK:n vammaisyleissopimuksen määritelmään. Se oli kirjannut lakiesitykseensä ikääntymisrajauksen. Rajauksen tarkoituksena oli korostaa sosiaalihuoltolain merkitystä laajasti väestön palvelutarpeisiin ja erityisesti ikääntyneiden väestön tarpeisiin vastaavana yleislakina. Vammaispalvelulaki haluttiin säilyttää palveluista pitkäaikaisesti riippuvaisten vammaisten henkilöiden palvelut turvaavana erityislakina.
Perustuslakivaliokunta piti ikääntymisrajausta syrjivänä. Sitä vaadittiin poistettavaksi. Näin lopulta lain eduskuntakäsittelyn kuluessa tapahtui. Tästä syystä Marinin hallituksen vammaispalvelulakiesityksen vuotuinen lisäkustannus kasvoi yli sataan miljoonaan euroon.
Petteri Orpon hallitus ottaa hallitusohjelmassaan keskeiseksi päämääräksi Suomen julkisen talouden kuntoon laittamisen. Kustannusten kasvua tulee hillitä. Siksi myös vammaispalvelulain piiriin kuuluvien vammaisten ihmisten määrää tulee hillitä.
Ensi töikseen hallitus päättää säätää lain, jolla Sanna Marinin hallituksen valmiiksi saaman vammaispalvelulain voimaantuloa päätetään lykätä vuodella. Saadaan julkista taloutta kuntoon 100 miljoonan euron edestä. Lopulta lain voimaantuloa lykätään kolmella lisäkuukaudella. Kohennetaan julkista taloutta vielä 30 lisämiljoonalla.
Orpon hallitus kuitenkin kertoo, että lykkäyksen tarkoituksena ei ole säästäminen, vaan kustannusten kasvun kurissa pitäminen. Luvassa on siis edelleen vuotuinen 100 miljoonan euron lisäkustannus nykytilanteeseen verrattuna. Kustannusten kasvun kurissa pitämisen keinoksi löytyy soveltamisaluerajaus. Apua ja tukea vammaispalvelulain mukaan tulee hallituksen mielestä vammaiselle ihmiselle järjestää
” … vain, jos hänen välttämätön avun ja tuen tarpeensa poikkeaa siitä, mikä on henkilön elämänvaiheessa tavanomainen tarve.”
Orpon hallitus haluaa sekin pitää ikääntyvät sosiaalihuoltolain piirissä. Nyt on kuitenkin löydettävä tapa, jota ei voida pitää syrjivänä. Sellaiseksi valitaan tuo määritelmä henkilön elämänvaiheessa tavanomaisesta tarpeesta.
Jotta ei syyllistytä ikääntyvien syrjintään, on lain perusteluihin kirjoitettava kaikki ihmisen elämänvaiheet; lapsuus, nuoruus, aikuisuus vanhuus. Elämänvaiherajaus koskee kaikkia näitä vaiheita. Nyt tulee samalla kirjata lakiesitykseen ajatus, joka korostaa sosiaalihuoltolain merkitystä kaikissa elämänvaiheissa laajasti väestön palvelutarpeisiin vastaavana yleislakina.
Tällainen ajatus tulee pelastukseksi myös pahoissa talousvaikeuksissa kamppaileville hyvinvointialueille. Sosiaalihuoltolain mukaan järjestettävät palvelut ovat määrärahasidonnaisia ja niistä peritään asiakasmaksut. Vammaispalvelulain palvelut on puolestaan järjestettävä pääosin maksuttomina ja niin sanottuina subjektiivisina oikeuksina, määrärahojen riittämisestä riippumatta.
Hallitus on löytänyt ajatuksen, jolla ratkaistaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kun määrarahat loppuvat, ei palveluja tarvitse järjestää. Asiakasmaksuilla saadaan hyvinvointialueille lisää tulovirtaa.
Onko vammaispalvelu vammaiselle etu?
Hallituksen löytämän ajatuksen myötä tosiasiassa ”menee lapsi pesuveden mukana”. Rajaamisen sijaan tulee mahdollistaa. Vammaispalvelut ei ole mikään etu eikä palvelu, jota vammainen huvikseen käyttäisi. Niitä joudutaan käyttämään. Koska vammaispalveluilla pyritään yhdenvertaisuuteen, tulee niihin liittyvän lainsäädännön ja niiden käyttöön liittyvän ohjeistuksen olla sallivaa ja mahdollistavaa, ei kieltävää ja rajoittavaa.
Vammaispalvelujen perusajatuksena on edistää eri tavoin vammaisten ihmisten täysimääräinen ja tehokas osallistuminen yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Se ei mitenkään voi onnistua ilman valtiovallan vahvaa tahtoa yhdenvertaisuuden edistämiseen. Siitäkin huolimatta, että tästä aiheutuu kustannuksia.
Sivistysyhteiskunta tunnetaan siitä, kuinka se kohtelee kansalaisiaan, myös niitä enemmän toisten apua ja tukea tarvitsevia. Vammaisille henkilöille kuuluvat yhdenvertaisesti samat ihmisoikeudet kuin muillekin ihmisille. Valtiovallalla on erityinen velvollisuus huolehtia, että ihmisoikeudet toteutuvat kaikkien väestöryhmien kohdalla.
Apua soveltamiseen elämänvaiheista
Orpon hallitus tuo tämän elämänvaiherajauksen sisältävän esityksensä syyskuun lopulla budjettilakina eduskunnan käsiteltäväksi. Kerrotaan, että lain tuoma lisäkustannus nykytasoon onkin enää alle 30 miljoonaa euroa. Mitä tapahtui lupaukselle, ettei tavoitteena ole säästäminen. Nyt näyttää säästyvän yli 70 miljoonaa vuodessa.
Vammaisjärjestöt ovat jo lakiesityksen lausuntokierroksella laajasti tuominneet ajatuksen soveltamisaluerajauksesta.
Lain voimaantuloon on aikaa kolme kuukautta. Riittäkö se perusteelliseen ja riittävän huolelliseen eduskuntakäsittelyyn. Liian usein on vuosien varrella jouduttu pettymään, kun aika on loppunut kesken. Järjestöjen piirissä suunnitellaan yhteisiä vaikuttamistoimia ja odotetaan jälleen kerran henkeä pidätellen lakiesityksen eduskuntakäsittelyn alkamista.
Eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa ei lakiesityksestä käytetä ainuttakaan puheenvuoroa. Näin ei budjettilain kyseessä ollen ole tapana. ”Asia lähetetään sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto”.
Valiokuntien vaikea tehtävä
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pyytää perustuslakivaliokunnalta lausuntoa. Perustuslakivaliokunta ei katso soveltamisaluerajausta suopeasti. Perustuslakivaliokunnan mielestä hallituksen esitykseen sisältyy epätäsmällisyyttä ja tarkkarajaisuuden puutetta. Sellaista ei voida vammaispalvelulain perusoikeusliitäntäisiä oikeuksia säänneltäessä pitää perustuslain kannalta asianmukaisena. Hallituksen esityksen tekstiä tulee vielä täsmentää.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta kuulee asiassa yli kolmeakymmentä asiantuntijaa, joukossa ministeriön virkamiehiä, vammaisjärjestöjen edustajia, perustuslakiasiantuntijoita – joitakin heistä useampaan kertaan. Lisäksi valiokunta saa luettavakseen yli kaksikymmentä kirjallista lausuntoa aiheesta. Valiokunnan työmäärä tiedetään valtavaksi.
Budjettilakeja koskevat mietinnöt on saatava valmiiksi ennen istenäisyyspäivää. Valiokunta kokoustaa useita kertoja viikossa, lopulta jokaisena arkipäivänä ja joutuu paikoin venyttämään istuntojensa kestoa yön puolelle eduskunnan virkamieskuntaa koskevien työsuojelumääräysten rajoituksia uhmaten.
Media kertoo valiokunnan huonosta ja sen yksittäisten jäsenten suorastaan terveyttä uhkaavasta työskentelyilmapiiristä, kansanedustajien sairauslomista, riitaisista kokouksista, opposition jäsenten ulosmarsseista, huutamisesta, huonosta käytöksestä. Työtaakan kerrotaan olevan tukahduttava. Puhemies ja varapuhemies käyttävät oikeuttaan osallistua valiokunnan kokoukseen.
Viimein valiokunnan mietintö valmistuu. Viikon annetusta aikataulusta myöhässä. Valiokunta päätyy päätösehdotuksessaan esittämään hallituksen esitykseen sisältyvästä soveltamisaluerajauksesta luopumista.
Valiokunta toteaa mietinnössään, että vammaispalvelulain ehdotettuun henkilön elämänvaihe -tekstiin kytkeytyy valtiosääntöoikeudellisia ongelmia. Ne liittyvät kysymyksiin, jotka tulisi ratkaista eduskuntakäsittelyn sijaan osana ministeriötasolla tapahtuvaa huolellista perusvalmistelua.
Valiokunta mietinnössään epäsuorasti moittii sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehiä huolimattomasti tehdystä työstä. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon lain voimaantulo 1.1.2025 alkaen valiokunta ehdottaa, että henkilön elämänvaihe -tekstin sisältävä momentti poistetaan lakiehdotuksesta.
Mietintö toimitetaan täysistuntokäsittelyyn.
JYRKI PINOMAA 