Asiakasmaksulain uudistus astui voimaan viime vuoden heinäkuun alussa. Tavoitteena lain uudistamisella oli yhdenmukaistaa erilaisia maksuja, joita kunnat perivät asumispalvelujen piirissä asuvilta kehitysvammaisilta kuntalaisilta.
Kuntien perimissä maksuissa oli paljon vaihtelua ja eriarvoisuutta. Osa kunnista jatkoi laitosajan tapaa ja peri ylläpitomaksuina kaiken mahdollisen eli vuokran, sähkö- ja vesimaksun sekä asumisyksikön tarjoamat palvelut kuten ateriat, pyykkihuollon, saunan, hygieniatarvikkeet, lehtitilaukset ja yhteistilojen käytön. Joillakin vuokra perittiin erikseen ja lopusta määrättiin ylläpitomaksu. Jotkut oli kokonaan vapautettu ylläpitomaksusta, koska hoitivat kaikki omat kulunsa itse suoraan palvelun tuottajille.
Itse maksujen yhdenmukaistamisessa on toivottavasti onnistuttu. Lailla oli myös toisenlaisia vaikutuksia. Liekö lainsäätäjältä jäänyt uuden lain vaikutusten arvointi puolitiehen.
Kehitysvammaisten laitosasuminen on Suomessa valtioneuvoston 2010-luvun alussa tekemien periaatepäätösten mukaisesti lähes kokonaan lakkautettu. On tultu pois kaukana kaikesta sijainneista keskuslaitoksista ja otettu aimo harppaus kohti yhteisössä asumista ja yhdenvertaisuutta. Valtaosa kehitysvammaisista asuu tänä päivänä kuten muutkin, omissa kodeissaan yksilöllisen tarpeensa mukaissesti tuettuna, siellä missä muutkin.
Asunnostaan kehitysvammainen on asunnon omistajan kanssa solminut huoneenvuokralain mukaisen vuokrasopimuksen. Vuokran maksuun hän saa lakisääteistä asumistukea, kuten kuka tahansa vähävarainen kansalainen.
Hänen kehitysvammansa vuoksi tarvitseman asumiseen liittyvän yksilöllisen avun ja tuen kustantaa lain nojalla hänen kotikuntansa, ensi vuodesta alkaen hyvinvointialue.
Asumiseen liittyvät kustannukset ja muut elinkustannukset, sellaiset kuten sähkön, saunamaksut, pyykkihuollon, ruoka- ja muut kotitalouden menot hän maksaa itse. Hän maksaa omista varoistaan myös hänelle myönnettyjen vapaa-ajan taksimatkojen omavastuuosuudet. Tulot muodostuvat useimmilla kansaneläkkeestä ja takuueläkkeestä, joillekin työssäkäyville myös työstä maksettavasta palkasta.
Ennen asiakasmaksulain uudistusta kehitysvammalain mukaan tehdyssä erityishuolto-ohjelmassa tämä kaikki on ymmärretty jo vuosikymmen sitten. Päätökseen on kirjattu:
”Ylläpitomaksua ei peritä, koska asiakas on solminut asumisesta vuokrasopimuksen ja vastaa itse ruoka- ja ylläpitokustannuksista.”
Tämä kirjaus korostaa asukasta oman elämänsä subjektina. Se vahvistaa asukkaan itsemääräämisoikeutta ja itsenäisyyttä. Hän itse päättää mistä ja miten hän ateriapalvelunsa hankkii, miten hän hoitaa pyykkihuoltonsa, kuinka usein hän käy maksullisessa saunassa.
Tämän kirjauksen mukaisesti kyettiin elämään vielä viime vuoden loppupuolella.
Asiakasmaksulain muutosta alettiin loppuvuodesta soveltaa kunnissa. Aiempi erityishuolto-ohjelman kirjaus sivuutettiin. Uusi laki muutti vuokraa, vesimaksua ja sähkölaskua lukuun ottamatta kaikki muut kehitysvammaisen itse maksamat asumis- ja elinkustannukset asiakasmaksuiksi. Laki määrittelee, että asiakasmaksujen perintä kuuluu kunnille.
Tällainen menettely ei vastaa tämän ajan käsitystä kehitysvammaisen ihmisen asumisesta ja elämisestä siellä missä muutkin, yhdenvertaisena muiden kanssa ja omista valinnoistaan vastuullisena kansalaisena. Uudistettu laki asiakasmaksuista ei ole linjassa YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen eikä kuluneen vuosikymmenen ajan kehitysvammaisten yhdenvertaista asumista edistäneen valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisen kehityksen kanssa. Laki syrjii kehitysvammaisia määräämällä heille laitosmaiseen asumiseen kuuluvat asiakasmaksut ja tekemällä heistä ylläpidettäviä hoivaobjekteja.
Hyvin alkanut kehitysvammaisten ihmisten yhdenvertainen asuminen yhteisössä otti samalla vahvasti takapakkia.
Lakiuudistuksen myötä lähtee lasku ateroista, pyykistä ja saunavuoroista asumispalvelujen tuottajalta asukkaan kotikuntaan. Myös lasku matkojen omavastuuosuuksista tulee nyt kuljetuspalveluja tuottavalta taksiyrittäjältä kotikuntaan. Kunta muodostaa näistä omat laskunsa ja laskuttaa asukasta. Aiemmin maksut asukkaalta laskutti suoraan palveluntuottaja ja taksikyytien omavastuut maksettiin suoraan kuljettajalle.
Kunnat saivat hoitaakseen valtavan määrän ylimääräistä työtä. Mutta miksi? Kun oli olemassa täysin toimiva, ihmisten yhdenvertaiseen kohteluun perustuva järjestelmä. Lisäksi palvelujen tuottajat odottelevat saamisiaan aiempaa kauemmin.
Myös kuntien vammaispalveluissa kipuillaan tämän uuden tehtävän kanssa. Prosesseja kehitellään. Laskutus, joka useimmissa kunnissa käynnistyi vasta alkuvuodesta 2022 on kuukausia myöhässä. Kerralla saattaa tulla useamman kuukauden laskut. Ohjeistus on sekavaa. Laskutuksen perusteet tuntuvat kunnissa tuottavan päänvaivaa, laskutettavaa jää laskuttamatta ja kehitysvammaiset ja heidän läheisensä ovat ihmeissään jälkijättöisesti laskutettavista useiden kuukausien laskuista muodostuvista summista, jotka saattavat ylittää vastaanottajansa sen hetkisen maksukyvyn.
Tilanteen palauttamiseksi ennalleen esitän, että lainsäätäjä viipymättä korjaa virheensä. Ehdotan asiakasmaksulakiin seuraavanlaista lisäystä:
”Tämän lain mukaisiksi asiakasmaksuiksi ei lueta [kehitysvammaisen] henkilökohtaisia asumis- ja elinkustannuksia kuten ateriamaksuja, pyykkihuoltoa, saunamaksuja ja muita normaalin kotitalouden menoja eikä myöskään lain nojalla myönnettyjen kuljetuspalveluiden omavastuuosuuksia. Tällaiset kustannukset maksetaan suoraan palvelun tuottajalle.”
Lisäys lakiin on syytä tehdä ilman aiheetonta viivästystä, jotta monia kehitysvammaisia ja heidän läheisiään hämmentänyt muutos ja sen aiheuttamat ylimääräiset huolet ja lisätyö poistuvat.
On myös tärkeää, ettei kunnille tai tulevaisuudessa hyvinvointialueille osoiteta lakisääteisesti mitään sellaisia lisätehtäviä, jotka ainoastaan kasvattavat byrokratiaa sekä heikentävät sosiaalityön perustehtävän ja asiakaspalvelun toteutumista.
Kun palvelun tuottaja joutuu joka tapauksessa laskuttamaan palvelusta, voi se laskuttaa suoraan asiakkaalta, kuten tähänkin saakka, ilman tarpeetonta kierrättämistä ja turhia välikäsiä.
Lainsäädäntöä uudistettaessa on erityisesti pidettävä huolta siitä, että säädettävä laki on linjassa YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa.
JYRKI PINOMAA 