Päätoimittajien päätös rajaa ehdokkaiden yhdenvertaista kohtelua

Koronataudin leviäminen keskuudessamme tekee meille, näiden vaalien ehdokkaille hallaa. Vaalitilaisuuksien ja -paneelien järjestäminen on haastavaa, kun niistä puuttuu yksi oleellinen elementti – suora kontakti äänestävään yleisöön. Me ehdokkaat olemme joutuneet etsimään toisenlaisia tapoja käydä kamppanjaamme ja uskon monen meistä oppineen tässä ajassa myös uusia asioita.

On sentään yksi perinteinen tapa lähestyä äänestäjiä ja esitellä omia ajatuksiaan – lehtien yleisönosastokirjoitukset. Kiitettävästi alueen lehdet ovatkin Vaalinurkkiaan, Vaalikyniään ja Vaaliareenoitaan avanneet. Olen itsekin näitä suhteellisen hyvällä menestyksellä kyennyt hyödyntämään. Kirjoituksiani on mukavasti julkaistu monissa laajan alueemme, Läntisen Uudenmaan lehdissä, molemmilla kotimaisilla kielillä.

Monien hyvinvointialueiden yhteinen piirre yksi muita suurempi keskus, meillä Länsi-Uudellamaalla tämä keskus on Espoo. Noin 60 % alueen väestöstä asuu Espoossa ja useasti tämän aluevaalin edellä on muissa alueen kunnissa nostettu huoli siitä, että tulevassa aluevaltuustossa tulee näkymään tämä Espoo-painotteisuus.

Aluevaalissa koko hyvinvointialue muodostaa yhden vaalipiirin, eikä hyvinvointialuetta ole jaettu sisäisiin vaalipiireihin, eli käytössä ei ole niin kutsuttuja kuntakiintiöitä. Kaikki alueen äänioikeutetut voivat valita oman ehdokkaansa kaikista alueen ehdokkaista.

Vaikka tässä aluevaalissa ei ole kysymys kuntien edustuksen varmistamisesta aluevaltuustossa, on siitä paljon käyty keskustelua eri kuntien sisällä, jonkin verran myös lehdistössä. Kunnissa on viritelty kesken vaalikampanjan ajatuksia kärkiehdokkaiden nimeämisestä, jotta äänestäjät voisivat keskittää äänensä näille nimetyille kärkiehdokkaille ja samalla varmistaa oman kunnan edustus valtuustossa.

Tässä aluevaalissa ei kuitenkaan ole tästä kuntien edustuksesta kysymys. Riippumatta valitun aluevaltuutetun kotikunnasta, tulee valtuutetun päätöksissään ajatella koko alueen parasta, ei pelkästään oman kotikuntansa parasta. Tätä meille kaikille uutta ajattelun tapaa meidän kaikkien on opeteltava.

Tätä taustaa vasten, olisi äänestäjän kannalta eduksi, että hänellä on mahdollisuus laajasti tutustua oman alueensa ehdokkaisiin. Jokainen äänestäjä tekee tätä omalla tavallaan, mutta hyvän mahdollisuuden ehdokkaiden ajatteluun tutustumiseen tarjoavat alueella ilmestyvät lehdet. Kuten edellä kerroin on lehdissä avattu erityisiä foorumeita tätä vaalien alla käytävää yhteiskunnallista keskustelua varten. Ehdokkaiden itse tulee ratkaista miten he tätä mahdollisuutta omassa kampanjassaan hyväkseen käyttävät.

Oleellisen tärkeää keskustelun mahdollistamiseksi on silloin se, etteivät lehdet pitäydy uutisoinnilleen leimallisessa nurkkakuntaisuudessa, vaan avaavat lehtiensä vaalikeskustelupalstat yhdenvertaisesti kaikkien alueen ehdokkaiden käytettäväksi.

Olen aktiivisesti tuottanut alueen lehdistölle julkaistavaksi kirjoituksiani ja kohtuullisen hyvin onnistunut saamaan niitä myös julkaistuksi. Alueen selkeästi asukasmäärältään suurimman alueen kattaa Länsiväylä-lehti, joka ilmestyy Espoossa ja lähiympäristössä. Siinä en ole yhtään monista lähettämistäni kirjoituksista saanut julkaistuksi. Lehdessä näkemiäni kirjoituksia läpi käydessä näytti siltä, että siellä julkaistaan ainoastaan sen ilmestymisalueella asuvien ehdokkaiden kirjoituksia.

Päätin kirjoittaa lehden päätoimittajalle ja kysyä josko heillä on omaksuttu tuon kaltainen linja. Sain päätoimittajalta vastauksen, jossa hän kertoo seuraavaa:

Olemme kaikki uuden edessä. Etelä-Suomen Median päätoimittajat kävivät keskustelun aiheesta ennen vaalien alkua. Päädyimme siihen, että pääsääntöisesti julkaisemme kukin oman alueemme ehdokkaiden kirjoituksia. Länsi-Uudellamaalla meillä on viisi lehteä.

Ei siis pelkästään Länsiväylä-lehdessä, vaan kaikkien alueella ilmestyvien viiden Etelä-Suomen Median julkaisemissa lehdissä on omaksuttu sama oman ilmestymisalueen ehdokkaiden kirjoitusten julkaisemista suosiva linja. Tällainen linja on vastoin aluevaalin koko alueen yhdenvertaisuutta korostavaa periaatetta. Lehtien päätoimittajat ovat tekemällään päätöksellä rajanneet omissa lehdissään hyvinvointialueen ehdokkaiden yhdenvertaista kohtelua.

Tällaista en uskonut voivan tapahtua. Uuden edessä olisi lehdistön luullut ymmärtävän heille lankeavan vapaata tiedonvälitystä edistävän linjan. Päätoimittajat kuitenkin päättivät toisin.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s