Olen hämmentynyt ja harmistunut tavasta, jolla Suomen eduskunnassa käsiteltiin maaliskuun 1. päivänä 2023 viimein hyväksytyksi tullutta vammaispalvelulain uudistusta. Lain eduskuntakäsittely viime vaiheineen jättää jälkeensä kahtia jakautuneen vammaisjärjestökentän. Se jättää jälkeensä myös huolen hyväksytyn lain keskeneräisyydestä, mikä laajasti tunnistettiin ja tunnustettiin sekä vammaisjärjestöissä että eduskunnassa asiasta käytetyissä viimeisimmissä puheenvuoroissa.
Olen erityisen harmistunut siitä, että eduskunta ei äänestyksessä hyväksynyt kansanedustaja Antero Laukkasen ehdottamia seuraavia viittä lausumaa:
”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa, miten lainsäädäntömuutokset huomioivat eri tavoin vammaisten ihmisten oikeudet ja erityisavun tarpeet, ja tuo tarvittavat lakimuutokset eduskunnan käsiteltäväksi.”
”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto varmistaa, että hyvinvointialueille varataan riittävä rahoitus vammaispalveluiden toteuttamiseen lain edellyttämällä tavalla.”
”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto varmistaa, että vammaispalvelut toteutuvat alueellisesti yhdenvertaisesti.”
”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto varmistaa, että vammaispalveluita koskevan lainsäädännön ja vammaisten oikeuksien toteutumisen valvonta on riittävän tehokasta.”
”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää ja tuo tarvittavat lainsäädäntömuutokset, jotta varmistetaan vammaisen oikeus saada käyttöönsä tarvitsemansa apuvälineet, eikä oikeus apuvälineeseen riipu hyvinvointialueen tulkinnasta tai rahoituksellisesta tilanteesta.”
Viime vuonna kansanedustaja Antero Laukkasella on diagnosoitu parantumaton, lihasten toimintaa rappeuttava ALS-tauti. Jo ennen omaa sairastumistaan hän on perehtynyt kotikaupunkinsa Espoon vammaispalvelujen tilaan pyrkiessään auttamaan vammaisia ihmisiä. Nyt hän tuntee vammaispalveluja myös oman kokemuksensa kautta.
Hänen esittämänsä, kannatetut ja sisällöltään merkitykselliset lausumat olisivat ansainneet jokaisen kansanedustajan huolellisemman perehtymisen. Erityisesti myös asiantuntevan esittäjänsä vuoksi. Lakiesityksen toisessa käsittelyssä käyttämänsä puheenvuoronkin perusteella hän oli hyvin tunnistettavissa käsiteltävän asian sisällön kokemusperäisesti hallitsevaksi. Suuri sali ammotti tuolloin tyhjyyttään.
Lausumissa nostetaan selkeästi näkyviksi huolet, jotka nyt keskeneräiseksi todettuun vammaispalvelulakiin liittyvät
eri tavoin vammaisten ihmisten yhdenvertainen kohtelu,
hyvinvointialueiden rahoituksen riittävyys
alueellinen yhdenvertaisuus
oikeuksien toteutumisen valvonta
apuvälineiden yhdenvertainen saatavuus.
Kaikki sellaisia oikeita ja aitoja huolia, jotka jokaikinen meistä pidempään vammaispalveluista kokemusta omaava on valmis allekirjoittamaan. Vaativat vahtikoiraa.
Siksi lausumat olivat puutteelliseksi tunnustetun lain tulevan soveltamisen kannalta tärkeät. Niillä eduskunta olisi selkeästi vastuuttanut seuraavaa hallitusta niistä keskeisistä seikoista, jotka lain soveltamisessa laajasti huolestuttavat. Nyt lausumat jäivät aivan liian vähälle huomiolle ja näyttivät jääneen hyväksymättä, koska niitä esitti oppositioon kuuluva kansanedustaja.
Yhtäkään äänestyksessä olleista lausumista ei yksikään hallituspuolueiden kansanedustajista katsonut tarpeelliseksi hyväksyä. Oppositiopuolueiden edustajat äänestivät lausumien hyväksymisen puolesta. On surullista, että vammaisten ihmisten jokapäiväisessä elämässään tarvitsema välttämätön apu ja tuki tällä tavoin politisoidaan.
Vammaispalvelulain uudistusta on tehty 20 vuotta. Ainakin kahden viimeisimmän hallituksen aikana sitä on tehty tiiviissä yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa. Tällä hallituskaudella yhteistyötä edelleen laajennettiin ja syvennettiin erityisillä pykälien tekstiluonnosten kuulemistilaisuuksilla. Nämä kuulemiset toivat hyvin esille vammaisjärjestöjen ja muidenkin tahojen näkemyksiä valmisteltavan lainsäädännön sisällöstä.
Säännöskokonaisuuden tultua kootuksi, laaja lausuntokierros mahdollisti sekin eri tahoille kuulluksi tulemisen. Tosin koko uudistamisen prosessia varjosti hallituksen asettama kustannusneutraaliuden vaatimus. Oli aikaansaatava sellainen laki, jonka palvelut oli toteutettavissa ilman kustannustason nousua.
Hallituksen esitystä vammaispalvelulaiksi odotettiin eduskunnan käsiteltäväksi kauan. Aivan liian kauan. Kun se sinne viimein tuotiin, alkoivat jo synkät pilvet kerääntyä lain huolellisen eduskuntakäsittelyn aikataulun ympärille. Istuvan eduskunnan aika alkoi käydä vähiin lähestyvien eduskuntavaalien vuoksi.
Kiire oli havaittavissa Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöehdotuksen matkattua joulukuussa Perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Perustuslakivaliokunnalla oli ehdotukseen niin paljon lausuttavaa, että tie näytti nousevan pystyyn. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan toinen tammikuun lopulla valmistunut mietintöehdotus sai Perustuslakivaliokunnalta jo vihreää valoa. Viimeisten viilausten jälkeen Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai lakia koskevan kolmannen ja viimeisen mietintöehdotuksensa siihen liittyvine lausumineen suureen saliin täysistuntokäsittelyyn.
Täysistuntoon tuotiin melkoisesti hallituksen esityksestä muuttunut kokonaisuus. Valtiovarainministeriö omassa lausunnossaan ilmaisi huolensa lain kohonneista kustannusvaikutuksista. Vammaisjärjestökenttä hajautui kahtia, toiset vaatimaan lain hylkäämistä ja toiset sen hyväksymistä.
Lain sisällön kannalta ratkaiseva ensimmäinen käsittely kimputettiin samaan täysistuntoon helmikuun 21. päivänä yhteensä yli kahdenkymmenen muun valtiopäiväasian kanssa. Yhtenä näistä hallituksen esitys Suomen NATO-jäsenyydestä. Oli ilmiselvää, että muut asiat jäävät NATOn varjoon. Täysistunto aloitettiin NATO-lakiin liittyvällä keskustelulla, jota käytiin yli viisi tuntia. Vammaispalvelulaki oli istunnon ensimmäisessä käsittelyssä olevista neljästätoista lakiesityksestä viidenneksi viimeisin ja sen käsittely ajoittui iltakymmenen ja puoliyhdentoista välille.
Tässä lain sisällön kannalta ratkaisevassa ensimmäisessä käsittelyssä kuultiin Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan esittelypuheenvuoron lisäksi viiden kansanedustajan puheenvuorot. Käsittelyssä esitetyt tärkeät kysymykset ja huomiot jäivät vaille vastausta ja kommentointia valiokunnan puheenjohtajan jo poistuttua.
Kolme päivää myöhemmin lakiesitys tuotiin toiseen käsittelyyn. Tällä kertaa perjantai-iltapäivän istuntoon. Samana perjantaina tuli kuluneeksi tasan vuosi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Päivän pääaiheeksi nousi ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta. Tässä keskustelussa käytettiin viitisenkymmentä puheenvuoroa. Sen jälkeen sali autioitui.
Lopulta vammaispalvelulain käsittelyn aikaan täysistunnossa oli paikalla puhemiehen lisäksi kuusi kansanedustajaa. Puheenvuoron lakiesityksestä käytti tuolloin neljä kansanedustajaa, yksi heistä lausumaehdotukset tehnyt Antero Laukkanen. Pidetyissä puheenvuoroissa harmiteltiin lain täysistuntokäsittelyn kannalta huonoja olosuhteita, ensimmäisen käsittelyn iltayön ajankohtaa ja toisen käsittelyn perjantai-iltapäivää, jolloin tiedetään monien kansanedustajien talosta jo poistuneen.
Suuren ihmisjoukon kannalta elintärkeätä, välttämätöntä ja monille elämänmittaista apua ja tukea säätelevä laki olisi 20 vuoden valmistelun jälkeen ansainnut eduskuntakäsittelylleen kokonaan toisenlaiset, ajallisesti paljon paremmat ja kunnollisen keskustelun mahdollistaneet olosuhteet.
Valtioita velvoittava YKn vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva yleissopimus ei ole mielipidekysymys eikä sen artiklojen noudattaminen ole millekään sopimuksen ratifioineelle maalle valinnaista. Sopimuksesta on ratifioinnin jälkeen tullut kansallista lainsäädäntöä. Se sitoo yhtä lailla hallituspuolueiden kuin oppositiopuolueiden kansaedustajia. Kysymys on yleismaailmallisista, perustavanlaatuisista, jakamattomista ja luovuttamattomista ihmisoikeuksista sekä niiden kunnioittamisesta.
Vammaispalvelut ovat käyttäjälleen elintärkeitä ja välttämättömiä. Ne eivät ole vammaiselle ihmiselle mikään etu eikä palvelu, jota hän huvikseen käyttäisi. Niitä joudutaan käyttämään. Siksi niiden toteutuminen on lainsäädännöllä selkeästi varmistettava.
Vammaispalvelulain eduskuntakäsittely maalaa surullisen kuvan kansanedustuslaitoksemme paneutumisesta aiheeseen, joka on valtaosalle edustajista vieras ja kaukainen, oman kokemukseni mukaan joillekin pelottava ja ahdistava. Kaksi vuosikymmentä kestäneen odottelun jälkeen vammaisilla ihmisillä oli lupa odottaa eduskunnalta enemmän.
Lain toinen täysistuntokäsittely paljasti myös eduskuntainstituutiomme syrjivän suhtautumisen liikuntarajoitteiseen kansanedustajaan. Sähköpyörätuolia käyttävä kansanedustaja Antero Laukkanen joutui erikseen pyytämään puhemieheltä lupaa pitää lausumat esittelevä puheenvuoronsa salin perältä ja istuen. Muilla oli mahdollisuus puhua salissa edessä olevalta puhujakorokkeelta. Muutamia vuosia sitten suurremontin läpikäyneessä eduskuntatalossa ei edelleenkään kohdata vammaista kansanedustajaa yhdenvertaisena ihmisenä.
Tällaisessa Suomessa me elämme.
JYRKI PINOMAA 