Peruuntunut puhematka, pesäkkeestä pala patologille

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 13.

Elämme hiihtolomaviikon tiistaita. Tänään oli aikomuksenani lähteä Wieniin Zero Project Conference’iin. Olin yksi konferenssiin puhujista. Eturauhasesta tammikuussa löydetty, toistaiseksi tuntematon pesäke kuitenkin esti lähtöni. Tai oikeastaan siihen liittyvä tutkimustoimenpide, biopsia eli koepalan ottaminen tämän viikon torstaina Peijaksen sairaalassa.

Keskiviikon Manne viettää lastenlasten kanssa, koska on hiihtolomaviikko ja heidän vanhempansa molemmat tekevät töitä. Itselleni olen aikatauluttanut päivän täyteen tekemistä ennen huomista biopsiaa. Sauvakävelylenkki melkein kymmenen asteen pakkasessa, kauniissa aurinkoisessa säässä vie eilen ja viikonloppuna sataneen pehmeän lumen vuoksi auraamattomilla poluilla runsaan tunnin, vartin enemmän kuin normaalisti. Sitten hakemaan liiteristä halkoja ja uunien lämmitys. Lounaan jälkeen kauppaan ja noutamaan eri noutopisteisiin saapuneita paketteja. Illansuussa viemään ystävämme Nillan, hänen Kanadan matkan aikana meidän pihassamme seisonut autonsa takaisin kaupunkiin, valmiiksi odottamaan hänen lauantaista kotiin paluutaan.

Torstaiaamuna herään jo viiden jälkeen. Kun uni ei enää tule, nousen ylös puoli kuudelta, keitän aamukahvin ja syvennyn Hesariin. Valmistaudun sairaalaan lähtöön ja edessä olevaan toimenpiteeseen. Reilusti ennen aikomukseni mukaista puoli kahdeksaa lähden ajamaan kohti Peijaksen sairaalaa, jonne matka Googlen mukaan vie 55 minuuttia. Tiet ovat lauhtuneen sään vuoksi jonkin verran liukkaita. Hiihtolomaviikon vuoksi liikenne on normaalia vähäisempää, joten saavun sairaalan parkkipaikalle kohta kahdeksan jälkeen. Radiossa on meneillään kahdeksan uutislähetys.

Maksan easypark-sovelluksella pysäköinnin ja kävelen parkkipaikalta sairaalan pääsisäänkäynnille. Koepalan oton aika on vasta 9.30, mutta tunti sitä ennen on sovittuna suoja-antiobiootin ottaminen. Saan pääsisäänkäynnin aulaemännältä ohjeen ottaa jononumero ja ilmoittautua. Väkeä vaikuttaa olevan tänään paikalla perin vähän ja jononumeroni räpsähtää saman tien tauluun. Saan ohjeet siirtyä kerrosta alemmas ja seurata vaalean sinistä viivaa kirurgian poliklinikka neloselle, joka sijaitsee sairaalan toisella puolella. Soitan ovikelloa ja minut opastetaan peremmälle ilmoittautumaan. Perille tultuani huomaan, että tänne olisi myös oma sisäänkäynti omalta parkkipaikalta.

Ilmoittaudun ja siirryn odotusalulaan istumaan. Lisäkseni paikalla on kuusi muuta henkilöä, kolme naista ja kolme miestä. Hyvin rauhallista. Lienevätkö nämä miehet samalla asialla kuin minäkin. Sivuseinällä olevasta televisiosta kuuluu ykkösen aamu-TV:n lähetys, josssa keskustellaan Ukrainan tilanteesta. Huomenna tulee kuluneeksi tasan vuosi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Puoli yhdeksältä sairaanhoitajaa kutsuu minua nimeltä. Hänen seurassaan on toinen hoitaja, josta minulle kerrotaan, että häntä perehdytetään. Sairaanhoitaja laskee hanasta muovimukiin kylmää vettä ja siirrymme aulasta ikkunattomaan vastaanottohuoneeseen. 

Sairaanhoitaja käy läpi henkilötietoni ja tulevan toimenpiteen yksityiskohdat. Toimnepide on nimeltään fuusiobiopsia. Se tarkoittaa, että koepalat otetaan ultraääniohjauksessa peräsuolen kautta magneettikuvaa ja siihen merkittyä pesäkkeen paikkaa hyväksi käyttäen. Hän myös kertaa toimenpiteeseen liittyvän, suolistobakteerien vuoksi mahdollisen tulehdusriskin. Sitä pyritään ehkäisemään etukäteen annettavalla antibiootilla sekä suoleen ruiskutettavalla desinfiointiaineella. Tästäkin huolimatta yhdestä kahteen miehelle sadasta pääsee toimenpiteen vuoksi verenkiertoon bakteeri, joka aiheuttaa tulehdustilan. 

Mikäli minulle nousisi seuraavina päivinä kuume, on välittömästi hakeuduttava lähimpään sairaalaan. Meiltä katsoen lähin on Lohja, Meilahti, Jorvi tai Peijas. Saan itse valita mihin. Ei kannata soittaa, vaan mennä suoraan päivystykseen, koska ne kuitenkin kehottaisivat pysymään kotona seuraamassa tilannetta. Tässä tapauksessa voisi seuraamisella olla ikäviä seuraamuksia. Jos kuume nousee tarvitaan suonensisäisesti antibioottia.

Muutama seuraava päivä kannattaa välttää rasittumista. Saunaankaan ei tänään pidä mennä. Kysyn, miten on huomenna perjantaina ja hän toteaa, että kunhan ei kovin kovia löylyjä ota. Rauhallinen liikkuminen ja ulkoilu ovat sallittuja. Itseään ei saa pariin päivään rasittaa. Nestettä pitää juoda normaalia enemmän, jotta ehkäistään tulehduksia ja verihyytymien muodostumista. Ei litratolkulla, mutta säännöllisesti aina lasillinen. Verta voi tulla virtsan ja ulosteen mukana useampina päivinä.

Perehdytyksessä oleva hoitaja tekee lehtiöönsä muistiinpanoja. Saan sairaanhoitajalta yhden tabletin, jonka nielaisen vesitilkan kanssa. Siirryn taas aulaan odottamaan. Aikaa toimenpiteeseen on vielä 50 minuuttia. Samanlaisessa eturauhassyövän selvitystilanteessa oleva ystäväni on kertonut minulle omasta biopsian kokemuksestaan lohdullisesti, että hammaskiven poisto on kivuliaampaa. Tätä hoen itselleni siinä istuessani ja odottaessani etukäteen epämukavalta tuntuvaa minulle tuntematonta toimenpidettä.

Kello tulee puoli kymmenen. Muutaman minuutin yli. Perehdytyksessä oleva hoitaja kutsuu minua nimeltä, nappaan viereiseltä tuolilta päällystakkini ja seuraan häntä muutaman käytävänmutkan kautta toimenpidehuoneeseen. Huoneessa ovat jo valmiina aiemmin tapaamani sairaanhoitaja, mieslääkäri, joka esittäytyy sekä hänen takanaan naislääkäri, joka nyökkää. Naislääkäri lienee radiologi. Kyseessähän on fuusiobiopsia.

Istun mieslääkärin osoittamaan tuoliin ja käymme yhdessä läpi tilanteeni ja miten olen tänne päätynyt. Hän kertoo löytyneen pesäkkeen PI-RADS luokituksen perusteella todennäköisesti olevan syöpäkasvain ja siitä olemme tässä nyt koepalojen avulla selvää ottamassa. Totean hänelle, että hän on ensimmäinen, joka tämän prosessini aikana käyttää sanaa syöpä.

Hän kertaa vielä edessä olevat toimenpiteeseen liittyvät tapahtumat. Koepalat lähetetään patologille tutkittavaksi ja saan vastauksen kirjeellä kotiin noin kahden, kolmen viikon kuluessa. Mikäli löydös on syöpä, pidetään neuvottelu lääkärin kanssa kasvokkain ja sovitaan yhdessä tulevista hoitotoimenpiteistä. Ne voivat olla joko sädehoito tai leikkaus. Mikäli syöpää ei löydy, riittää seuranta.

Minua pyydetään siirtymään vieressä olevalle hoitovuoteelle ja riisumaan housut nilkkoihin. Kysyn, otanko kengät pois. Ei tarvitse. Vuoteelle istumaan ja sitten vasemmalla kyljelle makaamaan ja polvet reilusti koukkuun. Sairaanhoitaja ojentaa minulle vaipan ja kehottaa laittamaan sen haaroväliini. Toimenpiteen aikana voi painetta kohdistua virtsarakkoon.

Molemmat lääkärit ovat selkäpuolellani, hoitajat edessä. Sairaanhoitaja istuu kauempana tietokoneen äärellä. Suoraan edessäni on metallinen pöytä. Katseeni osuu pöydällä muovisiin purkkeihin. Perehdytyksessä oleva hoitaja seisoo pöydän vieressä ja järjestelee pöydällä olevia pitkiä neuloja. Sairaanhoitaja ilmeisesti näkee, kuinka pyörittelen silmiäni ja seuraan edessä olevan pöydän tapahtumia. Hän kysyy, onko kaikki hyvin ja vastaan että kaikki on hyvin.

Mieslääkäri ensin tuseeraamalla tunnustelee eturauhasta. Ultraäänianturi asetetaan peräsuoleen. Koepalat otetaan tämän anturin läpi työnnettävällä pitkällä neulalla. Perehdytyksessä oleva hoitaja ojentaa yhden pitkistä neuloista ja minulle kerrotaan, että nyt ruiskutetaan suoleen desinfiointiaine Betadine. Sitten seuraava neula. Kerrotaan, että annetaan puudutus. En tunne sitä mitenkään, vaikka juuri sen oletin sattuvan. Perehdytyksessä oleva hoitaja ojentaa taas pitkän neulan ja lääkärit keskenään keskustelevat suuntaamisesta. Kun suunta on oikea, kehottaa mieslääkäri minua yrittämään olla liikkumatta, koska kohta tulen tuntemaan laukauksen. 

Ja naps, laukaus on ammuttu. Tunnen sen, mutta kipua ei tunnu. Perehdytyksessä oleva hoitaja siirtää neulan kärjestä laukauksen tulosta yhteen purkeista. Vielä kolme samanlaista laukausta ja kolme purkitusta. Siinä se oli. Anturi otetaan suolesta, sairaanhoitaja pyyhkii takapuolesta geelit, saan nousta ylös. Vaippa varmuuden vuoksi housuihin ja housut ylös. Silmälasit päähän, lompakko taskuun, päällystakki mukaan ja näkemiin. Tässä tämä nyt oli. Sairaanhoitaja vielä varmistelee vointiani. Kaikki hyvin.

Etukäteen pelottavaltakin tuntunut toimenpide on ohi parissakymmenessä minuutissa. Ei sattunut. Hammaskiven poisto on todellakin kivuliaampaa. Tätä voisi ehkä eniten kuvata sana epämukava tilanne. Maata siinä housut kintuissa pyllistämässä, kun toiset työskentelevät hyvin intiimin alueesi kimpussa. Minkäänlaista kipua en missään vaiheessa tuntenut.

Sairaanhoitaja avaa oven ja poistun kirurgian poliklinikka neloselta. Suunnistan vaalean sinistä viivaa pitkin kohti pääaulaa. Poistun sairaalasta, kävelen autolleni, keskeytän easypark-pysäköinnin ja ajan kotiin. Matkalla kotiin puhelin piippaa. Huomaan, että Maisaan on tullut päivitys. Kun pääsen kotiin, luen sen. Kyyneleet nousevat silmiini, kun luen

”Mikäli syöpälöydös niin potilas kuntonsa puolesta kaikkien aktiivihoitojen piirissä.”

Olisihan se tietysti voinut olla myös toisin. Vai olisiko. En oikein edes tiedä miksi, mutta tuntuu sanoin kuvaamattoman hyvältä lukea tällainen teksti. Itku siinä pääsi. Tällainen aktiivihoitojen piirissä oleminen kun ei välttämättä aikamme resurssipulassa ja priorisoinnissa ole minun ikäiseni kohdalla itsestään selvyys.

Ja nyt sitten muutama viikko odotusta. Sitten saan biopsian tulokset.