Tiistaiaamun Radio Vegan uutisten ensimmäisenä aiheena on kehitysvammaisten omaisten syvä epäluottamus hyvinvointialueen toimintaan. Aika lailla pettyneenä kuuntelen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalveluista vastaavan johtajan ja kuntoutussuunnittelun ylilääkärin vastauksia toimittajan kysymyksiin.
Uutistoimituksen tekemän kyselyn johdosta toimittaja on juttuun haastatellut kahta ruotsinkielisen perheen äitiä. Molemmat ovat turhautuneet yrittäessään löytää ruotsinkielisten vammaispalvelujen henkilökuntaa, jonka väitetään siirtyneen hyvinvointialueelle. Radio Vegan haastatteluissa ja siitä julkaistussa nettiartikkelissa on kysymys kehitysvammaisten elintärkeistä palveluista, jotka siirtyivät vuoden 2023 alusta kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle.
Vammaispalvelujen toimimattomuuden syyksi vammaispalvelujen johtaja tarjoaa järjestelmävikaa. Ylilääkäri puolestaan tällaisten haastattelujen kohdalla viranhaltijan vakiovastaukseksi oppimaa ”En voi kommentoida yksittäistapausta.”
Ruotsinkieliset vammaispalvelut ovat Länsi-Uudenmaan hyvinvointilaueelta kadonneet jäljettömiin. Kahden eri puolilla Uuttamaata asuvan äidin haastatteluissa toistuvat yhteydenoton mahdottomuus, viranhaltijoiden saavuttamattomuus ja muutoksista kertovan tiedotuksen totaalinen puuttuminen. Vastuullisten viranhaltijoiden surkeiden selitysten sijaan olisi heiltä odottanut ilmiselvän tosiasian tunnustamista, omien virheidensä myöntämistä ja nöyrää anteeksipyyntöä. Ja tietenkin myös lupausta siitä, että asia laitetaan kuntoon.
Hyvinvointialuetta on rakennettu viime vuoden maaliskuun alusta alkaen, jolloin valtuusto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa. Hihojen käärimisen ja tarpeellisiin töihin ryhtymisen sijaan aluevaltuuston alkutaival sujui kukittamalla korkeimpiin luottamustehtäviin valittuja ja perustamalla palkkiovirkoja kunnissa uudistuksen vuoksi vastuutehtäviä vaille jääneelle virkaväelle. Ja vähän muillekin.
Kovin väärästä päästä ryhdyttiin hyvinvointialueen palveluja järjestämään tilanteessa, jossa koko valtakunnassa suurimmaksi huoleksi tiedettiin henkilöstöpula. Kukittamisen aika on vasta kun kyetään työn tuloksia toteamaan. Virkojen perustamiselle tulee olla oikea syy, se ei voi olla mikään tuolileikki. Sen tulee perustua todelliseen ja todettuun tarpeeseen.
Sen sijaan, että olisi varmistettu palvelujen sujuvuus, tuntui olevan kova kiire harmonisoida kehitysvammaisille lankeavat asiakasmaksut. Niistä päätökset tehtiin jo syksyllä, mutta niiden maksajille ei ole edelleenkään katsottu tarpeelliseksi mitään niistä tiedottaa.
Monin verroin tähdellisempää ja kiireellisempää olisi ollut kaikin keinoin varmistua siitä, minkä valtiovalta oli julkisuudessa määritellyt yhdeksi onnistumisen kriteereistä – asiakkaille päin ei uudistuksen tule näkyä mitenkään.
Tuon kriteerin valossa on todettava, että pahasti on epäonnistuttu. Ainakin hyvinvointialueen ruotsinkieliset vammaispalvelut ovat kadonneet kartalta kokonaan. Kårkullan kuntayhtymässä niitä viranhaltijoina ja ostopalveluina toteuttamassa olleiden piti siirtymän hyvinvointialueille. Äidit kertovat viikkojen, suorastaan salapoliisityönä tehdyistä tuloksettomista etsinnöistä. Omituisinta on se, ettei näistä työntekijöistä eikä heidän tuottamistaan palveluista tiedä kukaan hyvinvointialueellakaan.
Kaksikieliseksi julistetun Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aloitus ainakin ruotsinkielisten vammaispalveluissa on rimanalitus vailla vertaa. Kehitysvammaiset ja heidän perheensä on jätetty kylmästi heitteille, oman onnensa nojaan. Palvelut ja niitä aiemmin toteuttaneet ovat kaikonneet jonnekin käsittämättömään katveeseen. Lienevätkö lymyämässä niiden luvattujen leveiden hartioiden takana.
Yksi koko uudistuksen ydinasioita oli nimenomaan paljon palveluja käyttävien palvelujen ja hoitoketjujen aikaisempaa parempi koordinointi. Juuri tähän ryhmään monet kehitysvammaperheistä kuuluvat. Tällaisesta koordinoinnista ei näköjään hyvinvointialueella tiedetä.
Mitä sitten mahtaakaan tarkoittaa tämä leveät hartiat. Nettisivuilta paljastuu, että kymmenen hyvinvointialueen kunnan vammaispalvelut näyttäisivät olevan organisoitu, Kårkullan hoitamaa osuutta lukuun ottamatta, kuten ennenkin kunnittain. Erona entiseen on se, ettei niihin nyt saa yhteyttä.
Kehitysvammaperheissä on moninaisia, kunkin perheen yksilöllisiä arjen tilanteita. Aivan kuten missä tahansa perheessä. Kehitysvammainen perheenjäsen tuo niihin lisähaastetta. Lakisääteiset vammaispalvelut ovatkin arjen sujumiseksi välttämättömiä, usein korvaamattomia. Laki määrää vastuun palvelujen järjestämisestä hyvinvointialueelle. Kehitysvammaisen ihmisen avun ja tuen toimivuudesta huolehtiminen on nyt jätetty hänen perheensä vastuulle. Perheet kuormittuvat äärirajoille.
Hyvinvointialueen on herättävä horroksestaan. Sen on kannettava lakisääteinen vastuunsa ja viipymättä järjestettävä toimintansa perheiden arkea ja sen sujuvuutta oikealla tavalla tukevaksi.
JYRKI PINOMAA 