Pilkahdus pelkoa, rentouttavia romaaneja, kuvauksia ja kokouksia

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 16.

Ollaan maaliskuun puolivälissä. Maanantaina on mitä upein talvinen keli lähtiessäni kohta aamuyhdeksän jälkeen lenkille. Pakkasta viisi astetta, aamulla oli kaksitoista. Alkumatkan polkuosuudella näen pelkästään eläinten jälkiä. Hyvän polun ovat lumipyryn jälkeen peurat, jänikset ja ketut tallanneet. Salmin ulkoilualueen pelto-osuudella aurinko paistaa, on täysin tyyntä. Kevättä ilmassa. 

Kun päivä pimenee illaksi alkaa kova tuuli ja lumipyry. Kevyttä pöllyävää pakkaslunta. Ajan Mimmiä vastaan Rinnekodin bussipysäkille. Aivan kammottava ajokeli. Näkyvyys on tiheän lumipyryn vuoksi olematon. Onneksi ajomatkaa on vain vajaat kymmenen kilometriä suuntaansa.

Yön kuluessa lumipyry muuttuu vesisateeksi. Tiistaina aamulla on viisi plusastetta. Vesi on sulattanut lunta reippaasti ja kiillottanut varsinkin kävelytiet hengenvaarallisen liukkaiksi. Tänään käyn Huslabissa verikokeessa. Joudun ajamaan Oulunkylään, kun en lähempää saa aikaa varatuksi. Verikoe pitää olla saamieni ohjeiden mukaan otettuna ennen perjantaita. Ystävällinen hoitaja ottaa kolme putkiloa verta.

Jo parin tunnin päästää verikokeesta puhelimeni piippaa. Tulokset ovat luettavissa Maisassa. Viitearvojen puitteissa näkyvät kaikki tulleet tulokset olevan. En ole ennen tuloksia tällä tavoin vastaanottanut. Lääkärin kautta ovat aina kulkeneet. Olisiko niin, että hyviä tuloksia saa suoraan lähettää, poikkeavia ei. PSA ei ole tullut. Luultavimmin vahvasti yli viitearvojen.

Sain siis viime perjantaina vahvistuksen epäilykselle eturauhassyövästä. Ärhäkän sorttinen. Gleason 9, joka muodostuu arvoista 4+5. Nelonen tarkoittaa, että kudos on varsin agressiivisen näköistä, mutta ei täysin järjestymätöntä. Viitonen puolestaan, että kudos on täysin järjestäytymätöntä ja kaaosmaisen, agressiivisen syöpäsolukon valtaamaa.

Keskiviikkoaamuna ollessani lenkillä, puhelin piippaa. Patologin lausunto ilmestyy Maisaan. Kotiin päästyäni avaan sen. Kaikissa neljässä näytteessä invasiivista kasvainsolukkoa ja Gleason 4+5 -tyyppistä kasvua. Kolmessa ensimmäisessä tuota kasvua 80 % ja neljännessä 90 %. Tulokseen on kirjattu sen valmistuneen maaliskuun 1. päivänä. Minulle tieto tuli maaliskuun 10.

Keskiviikkona iltapäivällä ajan kauniissa aurinkoisessa säässä Turkuun kokousmatkalle. Tiet ovat enimmiltään kuivia. Turussa on Tukenan hallituksen kokous. Palaan sieltä torstai-illaksi kotiin. Markus ja Robin taas meillä yön yli. Päivällisellä mukana tällä kertaa myös Mimmi sekä Robinin kummi Nilla. Jälkiruoaksi tarjolla Robinin leipomaa banaanileipää ja Nillan tuomaa unelmatorttua.

Tunnen itseni terveeksi. Yhtä lailla terveeksi kuin tähänkin saakka. On vaikea ymmärtää, että olen vakavasti sairas. Minulla on syöpä. Ei kipuja. Ei mitään erityisiä tuntemuksia. Paitsi se, että nyt olen alkanut kuvitella silloin tällöin jotakin outoa tuolla alapäässäni tuntevani. Nyt kun ihan varmasti tietää mitä siellä on, kuvittelee jotakin tuntevansa. Ehkä näin.

Väkisinkin ajatus paljolti kiertää tuon syöpäni ympärillä. Kaaosmaisen, agressiivisen syöpäsolukon. Invasiivista kasvainsolukkoa. Gleason 4+5 -tyyppistä kasvua 80 – 90 %. MRI-kuva otettiin 18. tammikuuta. Siitä on kohta kaksi kuukautta. Kuvauksen hetkellä pesäke oli 12 mm. Onko se jo paljonkin kasvanut. Milloin se olisikaan löytynyt, jos PSA-arvo ei olisi marraskuussa hälyttänyt. Olisiko sitten joskus ollut liian myöhäistä.

Kuvauksen hetkellä ei löytynyt ”muita kliinisesti merkittävään syöpään viittaavia muutoksia. Virtsarakossa, seminaalivesikkeleissä tai rectumissa ei kuvaudu aktuellia.” Mahtaako tulevissa levinneisyystutkimuksissa noita syöpään viittaavia muutoksia vielä löytyä toisaalla kropassani. Luonnollisesti nyt pohdin tätä.

Tuntuu varmasti oudolta, mutta nyt kun tiedän sen pesäkkeen olevan syöpää, tuntuu jotenkin levollisemmalta kuin silloin, kun en vielä tiennyt. Jatkuvassa epätietoisuudessa eläminen on kuluttavaa. Epävarmuus on raastavaa. Vastauksen odottaminen on viheliäistä. On selvää, että miljoona kertaa mieluummin olisin vastaanottanut toisenlaisen tiedon. Toivominen ei tässä kuitenkaan auta. 

Uskon syyn levollisuuteeni paljolti olevan siinä, että olen perehtynyt niin hyvin eturauhasen syöpään ja sen hoitoihin. Kuolema ei ole ajatuksissani oikeastaan lainkaan. Käväisee joskus kuitenkin. Tiedän, että tähän tautiin voi kuolla, mutta se ei ole mielessäni päällimmäisenä. Tilanne voi myöhemmin muuttua.

Havaitsen itsessäni ärtyisyyttä ja äkkipikaisuutta. Tätä on esiintynyt koko prosessin ajan joulukuun alusta lähtien. Sitä olen läheisiltäni anteeksi pyydellyt. Oletan sen johtuvan ylikuormituksesta. Kun pää on jatkuvasti täynnä ajatuksia, en kykene kaikkia tuntemuksiani samanaikaisesti prosessoimaan enkä kontrolloimaan. Välillä kuohuu yli, ihan tarpeettomasti. Kärsijöinä ovat lähipiirini, joille tulen liian usein tiuskahtaneeksi. Siitä olen todella pahoillani. Tätä minun on työstettävä.

Nyt keskityn kaikkeen tällä hetkellä tiedossani olevaan. Tulevana sunnuntaina on koko vartalon TT-kuvaus. Samana päivänä kolmesta siskostani nuorin, Armi täyttää 70 vuotta. Seuraavana perjantaina luuston gammakuvaus. Näillä molemmilla haetaan vastausta levinneisyyteen. Perjantaina maaliskuun viimeisenä päivänä on aika Peijaksen sairaalassa urologille. Sinne menemme yhdessä.

Kyseessä on hoitoneuvottelu. Tuolloin saan tulokset levinneisyydestä. Onko syöpä levinnyt. Löytyykö etäpesäkkeitä. Siihen kohdistuu tällä hetkellä pahin pelkoni. Tuosta tapaamisesta näen välähdyksiä jo etukäteen mielessäni. Noihin välähdyksiin sisältyy pelko. Pelko siitä, että urologi kertoo syövän levinneen.

Tuon kohtaamisen aloitusta mielessäni hahmottelen. Aloittaako hän kertaamalla sairauskertomustani. Sellainen aloitus usein viestii huonoista uutisista. Meneekö hän suoraan asiaan. Taas uusi, minulle tuntematon ihminen. Näkyy olevan kaksikielinen. Mannekin saa tietoa omalla äidinkielellään. Jo kuudes tähän soppaan sisältyvä lääkäri. Tähän asti jokainen heistä on lähettänyt eteenpäin. Jatkammekohan me tämän kanssa matkaa yhdessä eteenpäin.

Kovin aktiivisesti enkä jatkuvasti en tulevaa levinneisyystietoa ajattele. Pystyn nukkumaan yöni varsin hyvin. Nautin ulkoilusta. Olen syöpäkirjallisuuden lisäksi pitkän tauon jälkeen taas ryhtynyt lukemaan hyviä romaaneja. Kirjahyllystä niitä löytyy vielä monia. David Baldacci, Sofie Sarenbrandt, Camilla Läckberg, Jeffrey Archer, Mats Ahlstedt, Emelie Schepp, Viveca Sten, Dean Koontz.

Luottamustehtävänikin pitävät minut vahvasti arjessa kiinni. Maanantaina Teams Brysselin toimistomme ja rahastonhoitajamme kanssa sekä puhelinpalaveri Palvelusäätiön toimitusjohtajan kanssa. Torstaina Tukenan hallitus Turussa. Ensi viikolla tiistaina Inclusion Europen Finance Committee ja strategiakokous Brysselissä ja torstaina Palvelusäätiön hallitus Tampereella.

Yritän elää täyttä elämää.