
Erilaisilla foorumeilla käydään jo keskustelua lähestyvistä aluevaaleista. Nyt vaaleihin on enää 20 päivää aikaa. Moni tuntuu ehdokasta hakiessaan pohtivan asiaa oman kunnan palvelutason varmistamisen kannalta.
Kannattaako valita ehdokas omasta kunnasta, jotta valtuustoon saadaan myös oman kunnan palvelutason säilymisen puolustajia?
Onko siitä mitään hyötyä, kun iso Espoo ääniharavineen vie kuitenkin suurimman osan valtuuston paikoista?
Nyt on kyseessä aluevaalit. Valitsemme vaaleissa aluevaltuutettuja, jotka tulevat päättämään koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä.
Siis asuipa aluevaltuutettu Espoossa taikka Raaseporissa, Karkkilassa taikka Inkoossa, Lohjalla taikka Kirkkonummella, Hangossa taikka Siuntiossa, Vihdissä taikka Kauniaisissa, on hänen tehtävänään aluevaltuutettuna olla osallisena ja vastuullisena päätöksenteossa koskien koko alueen, jokaisen kaupungin tai kunnan tai niiden kaupunginosien taikka kylien asukkaille tarkoitetuista palveluista.
Aluevaltuutettuna hänen kuuluu kantaa huolta yhdenvertaisesti koko alueen asukkaiden hyvinvoinnista sekä heidän tarvitsemistaan palveluista.
Hän ei ole aluevaltuustossa edustamassa pelkästään omaa kotikuntaansa, hän edustaa aluevaltuustossa koko Länsi-Uudenmaan aluetta. Siksi hänen tulee päätöksenteossaan ottaa huomioon koko alueen paras, ei ainoastaan kotiseutunsa parasta.
Laissa hyvinvointialueista (611/2021), sen 7. pykälässä säädetään, että hyvinvointialue vastaa sille lailla säädettyjen
- tehtävien hoitamisesta
- hyvinvointialueen asukkaan laissa säädettyjen oikeuksien toteutumisesta
- palvelukokonaisuuksien yhteensovittamisesta sekä järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden
- yhdenvertaisesta saatavuudesta;
- tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä;
- tuottamistavan valinnasta;
- tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta;
- viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä.
Aluevaltuusto – siis aluevaltuutetut – hyvinvointialueen ylimpänä päättävänä elimenä on vastuussa siitä, että hyvinvointialueen tehtävät tulevat hoidetuiksi, että alueen asukkaan laissa säädetyt oikeudet toteutuvat ja että palvelut on saatavissa yhdenvertaisesti.
Aluevaltuusto päättää viime kädessä siitä, että hyvinvointialueella otetaan käyttöön parhaat ja vaikuttavimmat toimintatavat, jotka ovat eduksi koko hyvinvointialueen kannalta.
Aluevaltuuston ja aluevaltuutetun vastuu toteutuu kun aluevaltuusto toimii vaikuttavuutta tavoitellen. Silloin tehdään oikeita asioita, käytetään resurssit viisaasti ja tuotetaan asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti hyvinvointia.
Kaikkien alueen asukkaiden kannalta on järkevää omaa ehdokastaan pohtiessa pitää mielessä tavoitteena valita sellainen aluevaltuusto, jossa on edustettuna riittävä osaaminen. Siis sellainen aluevaltuusto, jossa on johtajuutta ja kokemusta, eri sektorien ja ammattien asiantuntijuutta, taitoa tiedolla johtamisesta, kykyä kokonaisuuksien hahmottamiseen, alueen erilaisten kuntien ja seutujen erityisyyden ymmärtämiseen, erilaisissa tilanteissa elävien ihmisten ja perheiden ainutkertaisuuden oivaltamiseen.
Kaikkien meidän etu on, että aluevaltuustomme koostuu joukosta erilaisia monipuolisesti eri alojen asiantuntemusta, taitoja, tietoa, kokemusta ja osaamista edustavia ihmisiä.
Aluevaalit toimitetaan välittöminä, salaisina ja suhteellisina. Kaikilla äänioi- keutetuilla on yhtäläinen äänioikeus. Hyvinvointialue muodostaa yhden vaalipiirin, eikä hyvinvointialuetta ole jaettu sisäisiin vaalipiireihin, eli käytössä ei ole niin kutsuttuja kuntakiintiöitä.
Kaikki alueen äänioikeutetut voivat valita kaikista alueen ehdokkaista sen, kenelle hän äänensä päättää antaa. Ehdokkaan äänisaalis voi siis kertyä useammasta alueen kunnasta, parhaimmillaan koko hyvinvointialueen kaikista kunnista, ei pelkästään kotikunnasta.
Muistetaan käyttää äänioikeutemme ja muistetaan valita ehdokkaamme järjellä eikä tunteella. Käytetään maalaisjärkeä.
1 kommentti