Hakemuksia, häähumua, housut pois ja hoitoon

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 6.

Juhlakausi on takana. Toivottavasti myös flunssakausi. Antibioottikuuri tekee tehtäväänsä. Hitaasti mutta varmasti. Uuden vuoden päivä toisensa jälkeen kääntyy iltaan. Jokaisena päivänä tunnen oloni edellistä hieman terveemmäksi. Viikon kuuri päättyy loppiaisen jälkeiseen sunnuntai-iltaan.

Edessä on taas arki ja sen tuomat monet aktiviteetit. Vuoden ensimmäinen webinaari on keskiviikkoiltana. Aiheena Kehitysvammaisten Tukiliiton Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vaikuttajaverkoston perustaminen. Lupaudun mukaan verkostoon.

Yskä jatkuu edelleen, mutta alkaa viikon mittaan helpottaa. Hyvä niin. Jo tätä lajia onkin ollut riittämiin. Totean, etten ole tervettä päivää nähnyt lokakuun alun jälkeen. Kolme kuukautta olen köhinyt ja kipuillut. Matkani terveydenhuollossa jatkuu laboratoriolöydöksen vuoksi. Kipua en missään tunne. Vaiva vaikuttaa lähinnä ajatuksiini. Kuntokin alkaa olla kohdallaan ja jaksan hyvin taas kävellä viiden kilometrin sauvakävelylenkkiäni.

Lauantai-iltana 14. tammikuuta suuntaamme Helsinkiin Soutupaviljonkiin juhlimaan perjantaina avioliittoon vihittyä kummipoikaamme. Morsiuspari säteilee onneaan. Mukavaa tavata sulhasen sukua, jota emme pitkään aikaan olekaan kohdanneet. Pientä lisäväriä hääjuhlaan tuo juutalaiseen hääperinteeseen kuuluva lasinrikkominen ja suomenruotsalaiset snapsilaulut. Maukkaan päivällisen jälkeen pöytiä raivataan sivuun. Orkesteri alkaa soittaa mainiota musiikkia ja tanssialattia täyttyy viimeistään Abban Dancing Queenin rytmien täyttäessä paviljongin.

Koko alkuvuosi kuluu kädenväännössä Kansaneläkelaitoksen kanssa. Markuksen ja Robinin fysioterapian jatkohakemukset on jätetty viime vuoden puolella. Loppuvuodesta ystävällinen Kelan virkailija soitti ja kehotti kirjoittamaan lisäperusteluja hakemuksiin, jotta tuttu fysioterapeutti voisi jatkaa poikien kanssa. Kelan kerrotaan tuoreessa kilpailutuksessaan korostaneen terapeutin valintaa omasta asuinkunnasta. Poikien fysioterapeutin työnantajan toimisto on Vantaalla, pojat asuvat Espoossa, välimatkaa seitsemän kilometriä. Onko kuntaraja tärkeämpi kuin poikien problematiikkaan paneutunut ja sen myötä vaadittuja vaikutuksia ja toivottavia tuloksia aikaan saava terapeutti. 

Hankimme lääkärinlasuntoja todistukseksi terapeutin vaihdon vahingollisuudelle. HUSista neurologin lausunto luvataan heti. Mutta kuntoutussuunnitelman kirjoittanut neurologi työskenteli Kårkullan kuntayhtymälle, joka on hyvinvointialueiden aloituksen vuoksi lakkautettu. Tulee mutkia matkaan. Kukaan ei tunnu tietävän mistä tämän neurologin nyt löytää ja päiviä kuluu etsiskellessä myös muuta Kårkullan Helsinkiin ja hyvinvointialueille hajautettua henkilökuntaa. Kukaan ei tiedä heistä mitään.

Hyvinvointialueiden käynnistymisen ennakoitiin onnistuvan, mikäli se ei asiakkaalle näkyisi mitenkään. No meille nyt näkyy. Ja konkreettisena. Onko käynnistyminen siis onnistunut.

Viimein Markuksen kuntoutuspäätös tulee Kansaneläkelaitokselta. Sama fysioterapeutti saa jatkaa. Virkailija kertoo tehneensä virheellisen päätöksen, jonka hän on nyt oikaissut. Hän kertoo olevansa pahoillaan. No, meiltähän ei mennyt kuin runsas viikko tämän asian parissa. Ja sen viikon yöunet. 

Robinin päätös on edelleen käsittelyssä ja toimitamme sitä varten lisää todistuksia Kansaneläkelaitokselle.

Alan valmistautua keskiviikkona edessä olevaan magneettikuvaukseen saamani ohjeen mukaisesti. Tiistaiaamuna otan ohjeen opastamat ensimmäiset kaksi tablettia, illalla kaksi seuraavaa. Tavoitteena on saada vatsa toimimaan ja suoli tyhjäksi. Ymmärrettävästä syystä on nyt tärkeää olla kotosalla ja vessan lähellä. Tämän vuoksi jouduin jättäytymään kokonaan pois vuotuisesta järjestöjohdon Korpilampi-seminaarista, joka sattui juuri tiistaille ja keskiviikolle. Olen tämän vuoden alusta Kehitysvammaisten Palvelusäätiön hallituksen puheenjohtaja ja siksi olen kutsuttuna seminariin. Poisjäänti tästä tärkeästä seminaarista harmittaa.

Keskiviikkoaamuna aikainen herätys, jotta ehdin syödä ja saattaa valmiiksi suolen tyhjennyksen. Ohje kehottaa laittamaan peräruiskeen kolme/neljä tuntia ennen tutkimusta. Neljä tuntia ennen tutkimusta on oltava ravinnotta ja juomatta. Sormukset ja kultainen kaulaketju on otettava pois. Jätän ne kotiin.

Puolilta päivin olen Lohjan sairaalassa. Onpa sairaala suurentunut. Kävin täällä viikottain neljäkymmentä vuotta sitten työtehtävieni vuoksi. Toimin silloin ammattikurssikeskuksessa opettajana ja osastonjohtajana. Järjestimme Lohjan sairaalassa sairaala-apulaisen yhdeksän kuukauden koulutuksen. Sairaala on kasvanut kooltaan ainakin kolminkertaiseksi.

Vilautan Kela-korttia koneelle ja saan ohjeen hakeutua mustaa viivaa pitkin röntgeniin. Istun odottamaan ja kohta minua kutsutaan nimellä. Pitkänhuiskea mieshoitaja opastaa vaatteiden vaihtoon. Päällysvaatteet naulaan. Sairaalahousut jalkaan, oma t-paita saa olla päällä. Lompakko ja kello jätetään pukuhuoneeseen.

Sen jälkeen viereiseen huoneeseen selinmakuulle. Hoitaja opastaa toista kanyylin kiinnittämisessä laskimoon. Ollaan yliopistosairaalassa. Tutkimuksen aikana tullaan ruiskuttamaan laskimoon suolistoa rauhoittavaa lääkettä.

Takaisin pukuhuoneeseen hetkeksi odottelemaan ja sitten vessan kautta kohti valkoista magneettikuvauskonetta. Silmälasit ja metallia sisältävä kirurginen kasvosuojus saavat nekin jäädä pukuhuoneeseen. Makuulle pää tyynylle, jalat kohti koneen kitaa, tulpat korviin, kanyylin kautta annosteltava laskimolääke valmiiksi, kuulokkeet korville, merkinantoyhteyspuristin vasempaan käteen ja asiaan kuuluvat peitteet paikoileen. Tutkimus voidaan aloittaa.

Pyysin kuulokkeisiin Radio Vegan ja erotan juuri ja juuri merisään luentaa. Korvatulpat toimivat tosi tehokkaasti. Minut liu’utetaan jalat edellä tunneliin. Onneksi pää jää melkein ulkopuolelle. Olen aemmilla magneettikuvauskerroilla kokenut jonkinlaista ahtaan paikan kammoa, kun olen liukunut pää edellä putkeen. Näin on parempi. Nyt on ilmavampaa.

Kone käynnistyy ja aloittaa oman elämänsä. Kuuluu vinkunaa, kolinaa ja kummallisia kumahduksia. Välillä tuntuu kuin olisin jonkinlaisessa hieromalaitteessa, kun kone kourii kuuluvasti alustassani. Kuvauksen aikana on tärkeää olla liikkumatta ja paikallaan. Yhtäkkiä tunnen miten vasen reiteni alkaa täristä. Ilmeisesti jännitän asentoani ja sen seurauksena alkaa tahdoton tärinä. Yritän rentoutua. Tärinä vaimenee, alkaakseen taas kohta uudelleen. Tunnen oikean kämmeneni puutuvan Sielläkin siis jännitystä. Yskä on kuitenkin poissa. En yski kertaakaan, vaikka tänne ajaessani yskin melkein koko matkan.

Radio Vegan merisää on ohi ja havainnoin Hanna Norrenan aloittaneen iltapäivälähetyksen. Välillä puhe vaihtuu musiikkiin, mutta kumpaakaan en kunnolla kuule. ”Kohta saattaa tuntua viileältä, kun lääke ruiskutetaan suoneen.” kuulen kuulokkeistani mieshoitajan äänen. Ei tunnu yhtään miltään. Kone jatkaa omaa äänekästä elämäänsä.

Kohta tunnen alustani liukuvan tunnelista ulos. Mieshoitaja ilmestyy näkökenttääni. Puolituntinen putkessa on ohi kohtuullisen nopeasti. Hoitaja irrottaa kanyylin, ottaa kuulokkeet, tulpat korvistani ja poistaa peitteet. Nousen sijaltani seisomaan ja siirryn pukuhuoneeseen. Hoitaja seuraa perässä. Hän pyytää laittamaan sairaalan housut pyykkikoriin ja toteaa, ettei suolen tyhjennyksen jälkeen kannata sitten aloittaa ateriointia kovin raskaasti, ”En suosittele pihviä”. Hän tarkistaa, että kuvauksen tulosten kuulemisesta on sovittu ja minä kerron, että puhelinaika on tulevan viikon perjantaina.

Toivotamme toisillemme hyvää päivänjatkoa, poistun sairaalasta ja ajan takaisin kotiin. Tuloksista kertovan urologin puhelinaikaan on aikaa yhdeksän päivää.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s