– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 7.
Magneettitutkimus on nyt tehty. Se tehtiin keskiviikkona tammikuun 18. päivänä Lohjan sairaalassa. Maisasta löydän käyntiyhteenvedon, jossa on perin vähän tietoa. Se kertoo käynnillä annetuiksi lääkkeiksi butyyliskopolamiinin Buscopan 20 mg/ml ja gadoteerihapon Dotarem 279,3 mg/ml. Nämä lienevät niitä kanyylin kautta tutkimuksen aikana saamiani lääkkeitä.
Magneettikuvauksen tuloksia saan odottaa yhdeksän päivää. Sovittu soittoaika urologin kanssa on vasta perjantaina tammikuun 27. päivänä. Odottavan aika on pitkä. Onneksi minulla tähän aikaan sisältyy melkein päivittäin ohjelmaa, joka saa ajan kulumaan paremmin.
Markus ja Robin tulevat torstaina. Nykyisin he käyvät täällä meillä joka toinen viikko, aina parittomina viikkoina. Tällainen on käytäntö nyt ollut jo muutamia vuosia. Saapuvat invataksilla suoraan työkeskuksestaan torstaina iltapäivällä klo 15.00. Viipyvät yhden yön ja lähtevät perjantaiaamuna työkeskukseen. Taksi noutaa heidät perjantaina klo 7.50. Aiemmin kävivät viikottain.
Lauantaina meidät on kutsuttu 70-vuotisjuhlaan Tampereelle. Päivänsankari asui aikaisemmin täällä Vihdin Ruskelan kylällä. Hän muutti viitisen vuotta sitten Tampereelle, josta hän on lähtöisin. Ajamme Tampereelle lauantaina aamupäivällä. Perillä pääsemme suoraan maittavaan lounaspöytään, jonka jälkeen alkaa musisointia ja puheita sisältävä juhlakalun itsensä laatima ohjelmallinen katsaus hänen elämänsä vuosikymmeniin.
Minulle on suotu suuri kunnia kirjoittamallani riimityksellä osittain kattaa hänen elämässään ne vuodet, jotka he asuivat täällä naapurustossamme. Riimitykseni kirjoitin päivänsankarille jo hänen 50-vuotispäivilleen, mutta koska en itse pystynyt tuolloin osallistumaan, pyysi juhlakalu jo hyvissä ajoin minua tällä kertaa tekstin lukemaan. Hyvin se, pienellä päivityksellä sopi edelleen. Olipa mukava ja juhlijan itsensä näköinen lämminhenkinen tilaisuus.
Sunnuntaita vietämme kotona tavalliseen tapaan. Aamun sanomalehdet ottavat oman aikansa. Käymme yhdessä sauvakevelylenkillä kipakassa pakkassäässä kauniin huurteista maisemaa ihaillen. Lounaan jälkeen käyn tankkaamassa auton ja kaupassa Nummelassa. Kauppareissulla aikaa kuluu tavallista kauemmin, kun valtavassa Prismassa aikaa menee tavaroiden etsiskelyyn. Iltapäiväkahville ostan meille Runebergintortut, joita jo jonkin aikaa on kaupoista saanut. Itse Runeberginpäivään on vielä kaksi viikkoa.
Arki alkaa ja sen myötä arjen rutiinit, joissa on viikottain virkistävää vaihtelua. Tällä viikolla niihin kuuluu kokoustaminen Helsingissä tiistaista torstaihin. Koolla ovat Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja KVPS Tukenan Oy:n hallitukset, joihin molempiin kuulun. Edellisessä olen puheenjohtaja ja jälkimmäisessä varapuheenjohtaja. Käymme myös tutustumiskäynnillä Tukenan Aurinkolinnassa Espoossa ja Tähtiomenassa Helsingin Malminkartanossa. Päivien koulutusosuudessa paneudumme riskien hallintaan.
Torstai-iltana saan viestin ystävältäni, joka on seurannut näitä myös Facebookin kautta jakamiani kirjoituksia. Hän kertoo olevansa samalla matkalla. Hän toteaa viestissään, että jos meidän ikäisemme miehen pitää joku syöpä saada, on eturauhassyöpä yksi ”parhaista” vaihtoehdoista. Lupaamme pitää toinen toisemme ajan tasalla.
Perjantaina on Helsingin Sanomissa pieni uutinen, jossa kerrotaan HUSin hankkineen uuden leikkausrobotin, joka auttaa eturauhassyövästä kärsiviä miehiä. Uutisen mukaan eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Vuonna 2020 sairastui eturauhassyöpään 5.035 miestä. Väestön vanhetessa sairaustapausten määrä lisääntyy. Hoidot ovat kuitenkin kehittyneet vauhdilla.
Aamupäivällä on etäkokous, jossa käydään läpi Wienissä helmikuun 22.-24. järjestettävän Zero Project Conferencen suuren pääsalin sessio, jossa olen lupautunut olemaan puheenjohtajana. Zero Project Conference on vuosittain YKn Wienin päämajassa järjestettävä kutsukonferenssi, johon olen osallistunut jokseenkin vuosittain vuodesta 2010. Paikalla on noin 800 henkilöä kymmenistä maista eri puolilta maailmaa. Zero Projectin ylväänä tavoitteena on nollata esteet vammaisten ihmisten tieltä. Konferenssissa palkitaan vuosittain kymmenittäin hyviä käytänteitä. Kuulun myös juryyn, jonka arviointien perusteella palkittavat valitaan.
Puolen päivän aikaan odotan urologin etävastaanoton soittoa kuullakseni magneettitutkimuksen tuloksen. Huomaan olevani jännittynyt. Sovittu soittoaika menee ohi, eikä soittoa kuulu. En kykene oikein ryhtymään mihinkään. En kykene tekemään mitään muutakaan, joten istun puhelin kädessä ja odotan soittoa. Kuluu viisi minuuttia. Kuluu kymmenen minuuttia. Kuluu viisitoista minuuttia.
Viimein kuudentoista minuutin odotuksen jälkeen puhelin soi. Näen, että puhelu tulee Lohjan suuntanumeron 019-alkuisesta numerosta. Oli kerrottu etukäteen, että soitto tulee tuntemattomasta numerosta.
Urologin sijaan minulle soittaa sairaanhoitaja, joka kertoo, että etävastaanotto on siirretty tulevaan keskiviikkoon. Magneettitutkimuksen tulokset eivät ole vielä tulleet. Vaikka itse tutkimus on tehty Lohjalla, luetaan kuvat Helsingissä. Siellä on nyt ruuhkaa. Odotus ja epätietoisuus kestävät ainakin vielä viisi päivää.
Ikävä takaisku. Todella ikävä. Mutta minkä teet. Tunnen valtavaa pettymystä siitä, että kovasti odotettua vastausta en nyt sitten saakaan. Olo on omituinen. Tuntuu kuin suru pusertaisi rinnasssa. Ahdistaa. Miten kykenen odottamaan vielä viisi päivää. Itkettää. Suututtaa. Vielä on kuitenkin jaksettava odottaa.
JYRKI PINOMAA 
1 kommentti