Vilkas viikko, kokouksia ja kuvauksia

– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 17.

Sunnuntai. Tänään on vartalon tietokonetomografia Peijaksen sairaalassa. Päätämme lähteä sinne yhdessä. Voimme sitten kuvauksen jälkeen mennä Flamingon La Famiglia -ravintolaan syömään. Ei tarvitse laittaa ruokaa kotona.

Lähdemme ajamaan puoli yhdeltä. Kuvaus on puoli kahdelta. Saavumme Peijakseen kymmentä yli yhden. Sunnuntain pysäköinti on ilmainen. Siirrymme pääovesta sisään. Manne jää odottelemaan ja lukemaan kirjaansa pääaulaan, jossa on hyvin hiljaista ja rauhallista. Minä jatkan portaita alakertaan röntgenosastoa kohti. Annetun ohjeen mukaan voin siirtyä suoraan odottamaan odotusaula ykköseen. Ei tarvitse ilmoittautua mihinkään. Kutsutaan nimellä sisään.

Seuraan alakerran opasteita röntgenosastolle ja odotusaula ykköseen. Se on käytävällä. Istun tyhjään tuolirivistöön. Tuolirivistön jatkeena makaa sairaalasängyssä hennon näköinen harmaatukkainen nainen. Kello on 13.17 kun yksi vastapäisistä liukuovista aukeaa. Hoitaja kysyy olenko tulossa tutkimukseen. Sanon, että kyllä, TT-kuvaan. Hän sanoo tarkistavansa ajanvaraukset ja menee takaisin avoinna olevasta ovesta.

Samasta ovesta tulee toinen hoitaja, joka kutsuuu minua nimeltä. Hän opastaa sisään ja pyytää siirtymään pukuhuoneeseen. Hän pyytää minua sanomaan syntymäaikani ja katsoo samalla röntgenlaitteen yläosaan. Paita pois, housut ja kengät saavat jäädä. Samoin kello ja sormukset. Sairaalan paita päälle ja makuulle jalat kohti laitetta. Laitteen näytöllä näen oman nimeni ja sosiaaliturvatunnukseni.

Hoitaja sanoo laittavansa varjoainetta varten kanyylin oikeaan käsivarteen. Kertoo varjoaineen tuntuvan lämpönä eri puolilla kroppaa ja saattavan maistua metallilta. Nyt pistää, hän sanoo. Hän ei saa kanyylia asetetuksi oikeaan kyynärtaipeeseen ja siirtyy tekemään samaa vasemmalla puolella. Ei tahdo onnistua sielläkään. Suoni kuulemma näkyy hyvin, mutta neulaa ei saa kiinni. Sieltä ei tule edes verta. Totean, etten osaa häntä auttaa. Hän sanoo laittavansa sen sivummalle. Nyt onnistuu.

Hoitaja poistuu näkyvistä ja kehottaa minua kuuntelemaan ohjeita ja toimimaan niiden mukaisesti. Hän toteaa, että ensin otetaan pari koekuvaa. Alustani laskeutuu ja liikkuu sitten kohti laitteen suurta kaarta. Yläpuolellani näen pienen aukon, jossa lukee laser ja älä katso tähän. Siirrän katseeni pois. Hoitajan ääni kehottaa hengittämään kevyesti sisään ja pidättämään hengitystä. Alustani liukuu lyhyen pätkän sisäänpäin ja sitten ulospäin. Saa hengittää. Sama toistuu vielä kerran. Koekuvat on otettu.

Sen jälkeen alustani liikkuu pidemmän matkan sisään ja taas kuuluu kehotus hengittää kevyesti sisään ja pidättää hengitystä. Saa hengittää. Sitten kuuluu toinen ääni, joka kertoo, että varjoaine ruiskutetaan. Tunnen pientä kirvelyä vasemmassa käsivarressa ja kohta sen jälkeen lämmön nivusissani. Alustani liukuu sisään ja toinen ääni kehottaa hengittämään kevyesti sisään ja pidättämään hengitystä. Ja sitten saa taas hengittää ja alusta liukuu toiseen suuntaan.

Tässä tämä oli. Hoitaja tulee irottamaan kanyylin ja kysyy kuinka voin. Sanon voivani hyvin ja saan nousta ylös. Sairaalan paita sinne pukuhuoneen pyykkikoriin ja sitten voin poistua vastapäisestä ovesta. Koko homma on ohi seitsemän yli puoli kahden. Kiipeän portaat pääaulaan ja lähdemme syömään.

Maanantaina saan tekstiviestillä Terveyskylästä ilmoituksen, että minulle on Omapolkuun avattu digihoitopolku. Sama viesti tulee myös sähköpostiini. Kirjaudun ohjeiden mukaan sisään ja täydennän tiedoistani puuttuvat sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron. Miten ne sieltä puuttuvat, kun molempiin sain juuri ilmoituksen. 

Hoitopolku on avattu otsikolla Eturauhassyöpä. Huomaan erillisen PSA-painikkeen ja klikkaan sitä. Tähänastiset mitatut kolme PSA-arvoa ilmaantuvat näkyviin. Marraskuussa 9,1 ja joulukuussa 8,25. Siellä näkyy viime viikon laboratoriotuloksista puuttunut PSA-arvo ja se on 7,86. Tunnen helpotusta, koska olin jo ehtinyt kuvitella sen pompanneen pilviin.

Maanantai-iltana lennän Brysseliin. Lentoasemalta junalla keskusasemalle. Kävellen hotelliin. Perillä hotellissa puolen yön paikkeilla. Suoraan nukkumaan. 

Aamulla kävelen Inclusion Europen toimistolle, jossa kokoustan yhdessä johtajamme ja varapuheenjohtajamme kanssa. Mahtavaa pitää pitkästä aikaa kunnollinen tapaaminen. Toteamme kaikki päivän kuluessa moneen kertaan, ettei tällainen keskustelu olisi mahdollista, jollemme olisi kasvokkain. Asiat edistyvät ja saamme aikaiseksi konkreettisia suunnitelmia. Iltapäivällä tiemme erkanevat. Kotiin saavun puolen yön paikkkeilla.

Keskiviikkoillaksi ajan Tampereelle. Torstaina on heti aamulla yhteinen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön henkilökunnan ja hallituksen vuoden 2022 arviointitilaisuus. Heti sen perään säätiön hallituksen kokous. Alkaneen junalakon vuoksi osa hallituksen jäsenistä joutuu osallistumaan Teamsin kautta. Todella antoisa päivä. Kotona olen taas torstaina illalla. Saunaan ja hetki televisiosta tulevan vaaliväittelyn äärellä. Alkuviikon huonosti nukuttujen öiden vuoksi aikaisin nukkumaan.

Perjantaiaamuna herään viideltä. Ennen seitsemää lähden ajamaan Jorvin sairaalaan. Tänään vuorossa luuston gammakuvaus. Auto parkkiin Espoon uuden sairaalan alle. Maksu Easyparkilla. Hissillä kakkoskerrokseen, josta yhdyskäytävää Jorvin sairaalaan. Pääsisäänkäynnistä violettia viivaa pitkin ilmoittautumaan isotooppiyksikköön. Vastaanottohoitaja kehottaa jatkamaan ruskeaa viivaa aulaan istumaan ja odottamaan. Aulan seinällä lukee ”Isotooppiyksikön säteilevien potilaiden odotustila”.

Puoli kahdeksan jälkeen hoitaja kutsuu minua nimeltä. Ensin punnitaan, jotta osaavat annostella suoneen annettavan radioaktiivista ainetta sisältävän injektion. Hoitaja pyytää minua kertomaan sotun loppuosan. Sitten hän kysyy kumpaan käteen haluan kanyylin laitettavan. Kerron edellisen sunnuntain suonen löytämisen ongelmista Peijaksessa. Hän aloittaa vasemmalta. Ei onnistu. Suoni tuntuu pakenevan, hän sanoo. Sitten oikealle. Ei tahdo alkuun onnistua sielläkään. Pakeneva suoni. Sitten hän toteaa onnistuneensa. 

Saan aineen suoneen ja voin poistua pariksi tunniksi. Hoitaja toteaa, että nyt on syytä välttää kontaktia pienten lasten kanssa. Hyvä juoda pari lasillista nestettä. Takaisin tullessa, juuri ennen kuvausta on käytävä pissalla. Siirryn yhdyskäytävää pitkin Espoon sairaalaan ja laskeudun hississä olevan opasteen mukaan kerrokseen K1, ulosajokerros. En löydä autoani paikalta, jolle sen jätin. Takaisin hissiin, jossa huomaan, että myös K3 on ulosjaokerros. Siirryn sinne ja auto on juuri silllä paikalla, jossa sen pitääkin olla. Ajan takaisin kotiin ja keitän kahvia.

Kymmenen jälkeen olen sovitusti taas takaisin sairaalassa. Tunnollisena potilaana, hoitajan kehotusta noudattaen käyn pääaulan vessassa pissalla. Istun isotooppiyksikön säteilevien potilaiden aulaan. Hetken istuttuani hoitaja ilmestyy ovesta, jossa lukee Gammakamera. Siirryn sisään.

Farkut pois, samoin kaulaketju, rannekello ja silmälasit. Sormukset, paita ja villapaita saavat jäädä. Kävithän vessassa, hoitaja sanoo. Kyllä kävin, hetki sitten. Käyn lavetin kouruun makuulle jalat laitteen suuntaan. Hoitaja asettelee tyynyn polvien alle, teippaa jalat yhteen, laittaa käsivarsien alle tuet ja laittaa vielä peitteen päälleni. Ensin kokeilukuva, jonka jälkeen hoitaja toteaa, että hyvin on aine mennyt perille ja että kuvausaika on kaksikymmentä minuuttia. Pitää olla liikkumatta paikallaan.

Alkuun yläpuolellani oleva levy laskeutuu kasvojani kohti. Hoitaja sanoo, ettei se tule kasvoihin kiinni. Tulee kuitenkin niin lähelle, että mieluummin suljen silmät. Juuri silmien kohdalla näkyy levyssä keskellä risti. Se on niin lähellä, etten oikein voi sitä katsella. Siksi pidän silmät kiinni. Kuuluu heikkoa hurinaa. Hetken kuluttua avaan silmät ja huomaan ristin kadonneen. Levy ilmeisesti liikkuu. Tai sitten minun alustani liikuttaa minua. Kohta huomaan, että liu’un hyvin hitaasti poispäin levyn alta. Huoneen kattoa tulee vähitellen näkyviin. Kohta näen levyn reunan ohi laitteen päätyyn. Siinä on teksti Siemens. Liu’un hyvin hyvin hitaasti koko ajan poispäin siitä.

Laitan silmät taas kiinni. Yritän keskittyä pysymään ihan liikkumatta paikallaan. Tunnen kropassani jonkinlaista kihelmöintiä. Hyvä, että jalat on teipattu. Pysyvät paikallaan. Kun avaan taas silmät erottuvat katossa olevan rei’itetyt kattolevyt nyt selvästi. Mietin ajan kulumista. Kuinkakohan kauan on jo aikaa kulunut. Olisiko jo puolet. Keskityn kattolevyjen rei’ityksiin ja alan ajan kuluksi laskea kattolevyn reikiä. Niitä on rivissä 55. Lasken kerralla aina kahteenkymmeneen. Kolme kertaa kaksikymmentä on yksi minuutti. Ehdin laskea reikiä ensimmäisen kattolevyn neljänteen riviin, kun hoitaja tulee ja sanoo että valmista tuli. Rivejä oli vielä paljon jäljellä.

Hoitaja poistaa peitteet, käsivarsien tuet, tyynyn jalkojen alta ja jalkojen teippauksen. Nousen ylös ja vedän farkut jalkaan. Silmälasit päähän, kaulaketju kaulaan, kello ranteeseen, kengät jalkaan. Voin lähteä. Hoitaja kertoo, että kuvat toimitetaan lääkärille, joka sitten ottaa yhteyttä. Kerron, että minulla on sovittuna aika viikon päästä perjantaina Peijaksessa. Kiitän, toivotan hyvää vikonloppua ja poistun sairaalasta.

Ajan kotiin ja lähden lenkille.