– tarinaa ja tuntemuksia terveydestä ja kokemuksia terveydenhuollon palveluista, osa 19.
Perjantaisen hoitoneuvottelun jälkeen aloitan perehtymisen sairaanhoitajalta Peijaksesta saamaani materiaaliin. Yksi tärkeimmistä tehtävistä ennen leikkausta on harjoitella alavatsan piilossa olevia lihaksia. Sitä varten saan Terveyskylään erikseen muutaman videon sekä kirjoitettuja ohjeita. Tästä harjoittelusta on hyötyä leikkauksen jälkeisen pidätyskykyni vuoksi.
Harjoitteita tulee tehdä neljästi päivässä. Alkuun harjoitellaan lihasten tunnistamista. Jännitä lihas, rentouta lihas. Kuten missä tahansa lihasvoimistelussa lähdetään liikkeelle varovasti. Vähitellen jännityksen kestoa ja toistojen määrää lisätään.
Lauantaille olemme yhdessä ystäviemme Jukan ja Annukan kanssa sopineet jo ennen tämän syöpäprosessini käynnistymistä musikaalin Lilla Teaternissa Helsingissä. Esitys on ”Once” -musikaalin suomenkielinen versio ja esitys on jo päivällä klo 13.00. Näytös on myyty loppuun ja tunnelma tässä pienehkössä teatterissa on tiivis. Koronan jälkeisessä maailmassa se tuntuu ahtailla käytävillä ja aulatiloissa paikoin turhankin tiiviiltä. Istumme permannon viimeisellä, yhdeksännellä rivillä, jalkatilaa runsaasti, mutta itse istuin muista teatteritilan istuimista poikkeva peräpenkki. Hieman epämukava. Paikoin puuduttava.
Esitys on varsin valloittavan koskettava kertomus kahden musikaalisen ihmisen kohtaamisista muutaman päivän aikana Dublinissa. Musiikki on mukaansatempaavaa. Kauniista lauluista ei tule mitään korvamatoja, mutta ehdottomasti esitys on, kaikessa karuudessaan, huikean hienosti toteutettu, monilahjakkaiden musikaalisten näyttelijöiden koskettavasti koostettu kokonaisuus, jonka seurassa viihtyy. Suosittelen lämpimästi.
Näytöksen jälkeen nautimme parin tunnin päivällisen Rautatientorin laidalla sijaitsevassa nepalilaisessa Mount Everest -ravintolassa. Hieno ja voimauttava päivä mukavassa seurassa, parhaiden uskollisten ystävien seurassa.
Sekä saamassani kirjallisessa materialissa että Terveyskylän digitaalisessa materiaalissa on seikkaperäistä selostusta leikkauksesta valokuvien kanssa. Nämä kaikki jäävät kummittelemaan mieleeni ja sunnuntai-iltana on vaikeaa nukahtaa. Sängyssä pyöriskellessä en pääse irti robottileikkausta esittävistä kuvista. Ne piirtyvät toistuvasti näkökenttääni. Näen itseni siellä leikkauspöydällä retkottamassa. Hahmotan alavatsallani tähystysleikkauksen viisi reikää ja kameraa varten navan yläpuolelle tehdyn viiden sentin viillon.
Kun lopulta vaivun jonkinlaiseen uneen, nukun merkillistä horroksen kaltaista puoliunta aamuun saakka. Maanantaihin herätessäni tuntuu kuin olisin valvonut koko yön.
Nousen ylös jo kohta kuuden jälkeen. Ennen yhdeksää olen jo sauvakävelylenkillä. Yö on ollut kylmä, aamulla herätessä pakkasta vielä runsaat kymmenen astetta. Lenkille lähtiessäni lämpötila on jo noussut, mutta pakkasella ollaan vielä viitisen astetta. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Viima käy taas pohjoisesta, joten tuuli tuntuu kylmältä.
Lenkin aikana puhelin taas piippaa. Maisaan on ilmestynyt lisää tutkimustuloksia. Tällä kertaa tietokonetomografian tulos, josta perjantaina lääkäriltä jo kuulin, ettei sen perusteella löytynyt etäpesäkkeitä.
Lausunnossa käydään läpi keuhkot, maksa, sappirakko, perna, haima, lisämunuaiset, munuaiset, eturauhanen, virtsarakko, suolisto, vatsaontelo ja luusto. Ajatella millainen määrä erilaisia elimiä, edellytyksiä ehjälle elämälle. Mistään ei ole mitään sen erityisempää löydöstä. Kuten lausunnon tekstistä voin lukea; Ei kaukolevinneisyyteen sopivaa, ei metastaaseja, ei lymfadenopatiaa.
metastaasi = etäpesäke
lymfadenopatia = imusolmukesairaus, imusolmuketauti
Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi
Seuraava yö sujuu paremmin ja kykenen taas nukkumaan kunnolla.
Tiistaille on aika Huslab’issa Nummelan terveysasemalla. Sinne ajaessa poikkean Nummelan Prismassa ja ostan kahdet väljät collegehousut. Leikkauksen jälkeen arvelen haluavani pukea farkkujen sijaan päälleni mahdollisimman löysät ja kiristämättömät vaatteet. Samalla käynnillä ostan itselleni myös uudet nahkahansikkaat. Nykyisistä on oikean käden hansikkaassa peukalo pahasti kulunut ja sauma auennut. Ne saavat jatkossa palvella pihatöissä.
Tulen terveysaseman laboratorioon hyvissä ajoin ennen kahtatoista, aika minulla on vasta kaksikymmentä yli. Laboratorio on muuttanut rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen. Aikaisemmin näissä tiloissa työskenteli kuntayhtymän johto. Minne lie sekin johto nyt hyvinvointialueella muuttanut. Moniin neuvotteluihin olen paikallisen kehitysvammaisten tukyhdistyksen edustajana täällä osallistunut. Täällä sain myös ensimmäisen koronarokotukseni.
Aiemmin laboratorioon ajanvarauksella tullessa ei ole tarvinnut ollenkaan ilmoittautua. Ovat kutsuneet nimellä sisään. Nyt systeemi oli muuttunut. Myös ajanvarauksella ilmoittaudutaan, Kela-korttia automaatille näyttämällä. Automaatti työntää sen jälkeen vuoronumeron. Suuriin seinillä sijaitseviin näyttöihin sitten ilmestyy äänimerkin myötä vuoronumero, jonka perässä ilmoitetaan tutkimushuoneen numero.
Ehdin istua pitkän tovin ja seurata näytöllä oudossa järjestyksessä vaihtuvia vuoronumeroita. Joku logiikka niissä varmasti on, mutta minulle se ei aukea. Havainnoin aulassa odottavia ihmisiä ja heidän keskinäistä kanssakäymistään. Enimmäkseen ikääntynyttä väkeä. Lopulta minun numeroni ilmestyy taululle ja siirryn taulun osoittamaan tutkimushuoneeseen.
Ystävällinen hoitaja tervehtii ja pyytää minua kertomaan nimeni ja sosiaaliturvatunnukseni. Sitten aloitetaan verinäytteiden otto. Suoni löytyy nyt helposti. Kun kerron kanyylikokemuksistani kuvausten kanssa, kertoo hoitaja sen asettamisen olevankin hieman haastavampaa. Känyylin neula täytyy asettaa erilaiseen asentoon. Lisäksi hän toteaa ihmisen verisuonten saattavan eri päivinä käyttäytyä hyvin eri tavoin. Jopa peräkkäisinä päivinä.
Sinisten putkiloiden kanssa tuntuu olevan ongelmia. Hoitaja kertoo, että putkilo on saatava aivan täyteen, muuten sitä ei tutkita. Vasta kolmas putkilo täyttyy riittävästi. Vielä kolme muuta putkiloa ja sitten antamaan virtsanäytettä. Saan toimintaohjeet ja hoitaja opastaa minut aulan kautta WC-tilaan. Jäljellä on vielä sydänfilmi. Aulassa istuen odottelen ilmoittatumisen yhteydessä saamani vuoronumero taululle ilmestymistä.
Ei tarvitse kauaa odottaa. Siirryn taulun ilmoittamaan tutkimushuoneeseen. Yläruumis paljaaksi, kengät pois ja nilkat paljaiksi. Selin makuulle. Ystävällinen hoitaja ajelee karvoituksen rinnasta ja alkaa kiinnitellä kahtatoista nappia. Rintakehään, kylkiin, käsivarsiin ja nilkkoihin. Kun napit ovat kiinni kestää itse toimenpide kymmenen sekuntia. Sitten napit irti, paita ja villapaita päälle, kengät jalkaan ja voin poistua terveysasemalta.
Tuskin ehdin ajaa puoliväliin kohti kotia, kun jo Maisa piippailee laboratoriokokeiden tuloksia. Kaikki verikokeet viitearvojen sisällä, virtsassa ei bakteerikasvua ja arvot viitearvojen sisällä. Sydänfilmin tulosta ei vielä Maisasta löydy. Marraskuussa se oli ok.
Ensi askeleet leikkaukseen valmistautumiseksi on nyt otettu.
JYRKI PINOMAA 