Minkälainen on hyvä aluevaltuutettu?

Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna 12.1. ja päättyy 18.1. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23. tammikuuta. Moni tuntuu olevan epätietoinen jopa siitä, mitä näissä vaaleissa valitaan ja miten. Siitä kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani. Monia myös tuntuu pohdituttavan, minkälaisin ominaisuuksin varustettu ihminen olisi sopiva valtuustoon. Sattumalta osui silmiini sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon pohdinta nimenomaan tästä aiheesta Heikki Hiilamo kirjoittiJatka lukemista ”Minkälainen on hyvä aluevaltuutettu?”

Mitä aluevaaleissa valitaan – ja miten?

Eduskunnassa hyväksyttiin viimein viime vuonna sote-uudistus. Annettiin laki hyvinvointialueista. Se tarkoittaa, että Suomeen perustettiin 21 aluetta, joita päätettiin kutsua hyvinvointialueiksi. Kunkin alueen rajojen sisälle jäävistä kunnista siirtyy näiden kuntien muodostamille hyvinvointialueelle vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä palo- ja pelastustoimen järjestämisestä. Tähän saakka vastuu on ollut kunnilla. Helsingin kaupunki ei kuulu millekään näistä uusista hyvinvointialueista. HelsinkiJatka lukemista ”Mitä aluevaaleissa valitaan – ja miten?”

Mitä muut minusta ajattelevat?

”Länsi Uusimaa saa Jyrkistä asiantuntevan, motivoituneen, monen sote puolen osaajan ja yhdenvertaisuuden ajajan tulevaan valtuustoon.” ”… näin on. Jyrki tarvitsee nyt voimia jalka- ja puhetyöhön, jotta tulee valituksi.” ”Ääni meidän porukalta ehdottomasti!” ”Toivon, että Jyrki tulee valituksi! Jyrkillä on kattava asiantuntemus ja kokemus sosiaali- ja terveysalalta sekä talousasioista. Hän on kokenut, luotettava, erittäin ahkera jaJatka lukemista ”Mitä muut minusta ajattelevat?”

Oppia oman elämäni korkeakoulusta

Kun lupautuu ehdokkaaksi aluevaaleissa, joutuu väkisinkin pohtimaan omia motiivejaan. Miksi haluan pyrkiä valtuustoon vaikuttamaan ja päättämään sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä? On varmaan monenlaisia motiiveja. Jollakin ne voivat olla hyvinkin itsekkäitä ja henkilökohtaisia, jollakulla toisella aidosti pyyteettömiä pyrkimyksiä jakaa omaa tietotaitoaan yhteiseksi hyväksi. Varmaan myös kaikkea mahdollista näiden väliltä. Itselleni oli alusta alkaen täysinJatka lukemista ”Oppia oman elämäni korkeakoulusta”

Aluevaaleissa emme tarvitse puolueiden kuntakohtaisia kärkiehdokkaita

Kotikunnassani Vihdissä ilmestyy virallisesti kaksi paikallislehteä, Luoteis-Uusimaa ja Vihdin Uutiset, edellinen tilattavana ja jälkimmäinen ilmaisjakelulehtenä. Nämä vuosikymmeniä toistensa taistelupareina olleet lehdet ovat vastikään fuusioituneet, niillä on yhteinen päätoimittaja ja sama julkaisija, joten käytännössä meillä on enää yksi paikallislehti. Luoteis-Uusimaan toimittaja haastoi sekä Facebookin Vihti-Politiikka -sivulla että myöskin Luoteis-Uusimaan nettiversiossa vihtiläisiä puolueiden paikallisjärjestöjä nimeämään asettamistaan ehdokkaistaJatka lukemista ”Aluevaaleissa emme tarvitse puolueiden kuntakohtaisia kärkiehdokkaita”

Kaikilla vammaispalveluilla pyritään yhdenvertaisuuteen

Kahden vihtiläisen aikuisen vammaisen miehen isänä olen kauhulla ja järkyttyneenä seurannut Espoon omaa ihmisarvosta piittaamatonta ihmiskoetta, vammaisten ihmisten kuljetuksista vastaavaa kulkukeskusta. Olen osa sitä suurta joukkoa, joka viime keväänä kasvoi Länsi-Uudenmaan laajuiseksi vastavoimaksi ja onnistui Espoota lukuun ottamatta saamaan Länsi-Uudenmaan kunnat järkiinsä ja perääntymään tästä laittomuuksiinkin syyllistyvästä järjettömyydestä. Espoon kulkukeskus aloitti helmikuun alussa 2021. VakaviaJatka lukemista ”Kaikilla vammaispalveluilla pyritään yhdenvertaisuuteen”

Vaalikoneiden kimurantit kysymykset

Tänään (4.1.22) julkaistiin vaalikoneista viimeinenkin, Ylen vaalikone. Olen vastannut sen lisäksi ainakin Helsingin Sanomien, Mediatalo Keskisuomalaisen (julkaisee meilläpäin ilmestyviä paikallisia lehtiä), Iltalehden ja Iltasanomien vaalikoneisiin. Niissä vierähti melkoinen tovi aikaa, koska halusin myös antaa peruteluja antamiini valintoihin. Lukuisia tunteja yhteensä olen viettänyt aikaani vaalikoneiden paikoin todella hankaliin kysymyksiin vastaten ja vastauksia perustellen. Ei ollut tehtävänäJatka lukemista ”Vaalikoneiden kimurantit kysymykset”

Ketä minun kannattaa äänestää, jotta palvelut turvataan meidän kunnassamme?

Erilaisilla foorumeilla käydään jo keskustelua lähestyvistä aluevaaleista. Nyt vaaleihin on enää 20 päivää aikaa. Moni tuntuu ehdokasta hakiessaan pohtivan asiaa oman kunnan palvelutason varmistamisen kannalta. Kannattaako valita ehdokas omasta kunnasta, jotta valtuustoon saadaan myös oman kunnan palvelutason säilymisen puolustajia? Onko siitä mitään hyötyä, kun iso Espoo ääniharavineen vie kuitenkin suurimman osan valtuuston paikoista? Nyt onJatka lukemista ”Ketä minun kannattaa äänestää, jotta palvelut turvataan meidän kunnassamme?”

Aatosta jaloa ja alhaista mieltä

Lähestyvien aluevaalien vaalikampanja vähitellen tuntuu lämpenevän. Kuumana sen ei voi sanoa käyvän pandemian pakottamien rajoitusten keskellä ja ajoittain viiltävän kylmänkin sään vallitessa. Otsikko on lainaus Tatu Pekkarisen ja Valto Tynnilän sanoittamasta ja Laila Kinnusen repertuaariin kuuluneesta Pieni sydän iskelmästä lähes kuuden vuosikymmenen takaa. Politiikan teon kuvauksena sitä on aiemminkin lainattu – Lasse Lehtinen otsikoi väitöskirjansaJatka lukemista ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä”

Hyvää uutta vuotta 2022! Gott nytt år 2022!

Edessämme on selkeä valinnan paikka. Edessämme ovat Suomen historian ensimmäiset aluevaalit. Vaalit, joissa vaalitaan päättäjät 21 alueen aluevaltuustoon. Näitä alueita kutsutaan hyvinvointialueiksi, koska valtuustot tulevat päättämään siitä, miten heidän alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä palo- ja pelastustoimi järjestetään. Kirjoitan, että edessämme on valinnan paikka, koska meillä on edessämme selkeä ja konkreettinen valinta. Voimme tehdäJatka lukemista ”Hyvää uutta vuotta 2022! Gott nytt år 2022!”